Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ottaen huomioon miten suuren kiinnostuksen kohteena unet ovat olleet kautta ihmiskunnan historian, on mielenkiintoista miten vähän niistä edelleen tiedämme. Miksi ylipäätään edes näemme unia? Anna Tommolan Yöllinen elämämme kerää aiheesta yhteen viimeisimmän tieteellisen tiedon, unohtamatta myöskään yksilöllisiä kokemuksia.
Kirjan ensimmäinen puolisko keskittyy siihen, mitä kehossa ja mielessä tapahtuu unen aikana. Tässä yhteydessä Tommola myös esittelee lukuisia teorioita, jotka pyrkivät selittämään, mistä koko prosessissa on pohjimmiltaan kyse. Kuten Tommola kertoo, suurinta osaa unitutkimusta kuitenkin vaivaa se harmillinen ongelma, että teorioille on vaikea löytää pätevää näyttöä. Siitäkin huolimatta muutama mielenkiintoinen teoria nousee esiin, erityisesti tutkija Antti Revonsuon uhkasimulaatioteoria, joka nykyisin mainitaan keskeisten uniteorioiden kärjessä.
Lyhyesti, teoria esittää, että uni on eräänlaista mielikuvaharjoittelua, joka simuloi kaikkea, mitä ihminen kokee pelottavaksi tai ahdistavaksi. Aivomme siis poimivat valve-elämästä käsiteltäväksi kaikenlaisia asioita, joihin liittyy vahva tunnelataus. Tällaiset asiat ovat evoluution kannalta usein sellaisia tilanteita, joihin kannattaa varautua myös tulevaisuudessa. Teoriaa on myös kehitetty eteenpäin, sillä eiväthän unet suinkaan ole pelkästään pelottavia, vaan niissä on myös paljon muunkinlaisia elementtejä. Yksi yleinen piirre unissa on se, että olemme harvoin niissä yksin. Erilaiset sosiaaliset tilanteet toistuvat unissa siis usein, ja tästä onkin päätelty, että unien tarkoitus voisi olla myös harjoittaa sosiaalisia taitoja, joka olisikin evolutiivisesti ajatellen erittäin järkevää.
Tämä kaikki kuulostaa tietysti oikein mielenkiintoiselta, mutta miten ihmeessä Revonsuon hypoteesia voisi oikein testata? Tommola nostaa esiin mielenkiintoisen kokeen, johon ottivat osaa joukko nuoria, jotka olivat preppaamassa vaikeaan pääsykokeeseen. Ne nuoret, jotka näkivät tulevasta pääsykokeesta painajaisia yllättäen todellakin pärjäsivät itse koetilanteessa selvästi paremmin kuin ne, jotka eivät nähneet painajaisia. Tässä tapauksessa voidaan siis ajatella, että aivot todellakin valmensivat ihmistä etukäteen vaikeaan ja stressaavaan tilanteeseen. Kenties Revonsuo todella on jonkin jäljillä.
Kirjan jälkimmäisellä puoliskolla käsitellään hieman harvinaisempia uni-ilmiöitä, kuten selkounia, unihalvauksia ja ruumiista irtautumiskokemuksia. Yllätyin jälkimmäisestä, sillä en ollut aikaisemmin kuullutkaan, että ilmiö saattaisi liittyä unennäkemiseen. Ruumiista irtautumiskokemuksella on ilmiönä kuitenkin paljon yhteistä unihalvauksen kanssa; niissä kummassakin eri aistikanavista tuleva tieto ei syystä tai toisesta yhdisty normaalisti ja lopputuloksena on hetkellinen tila, jossa unen ja valveen piirteet sekoittuvat. Pidin kirjan tästä osasta aika lailla, kansanperinteessä ja eri kulttuureissa on selitetty esimerkiksi unihalvauksia demoneilla ja vaikka millä uskomusolennoilla, joten oli mielenkiintoista lukea näiden ilmiöiden tieteellistä taustaa.
Sitten lopulta tulee se ilmeinen kysymys, eli perustuvatko ne suositut unienselitys-oppaat loppujen lopuksi yhtään mihinkään? Tähän kysymykseen vastaus on tyly ei, siitäkin huolimatta, että sellaiset nimet kuin Freud ja Jung vieläkin pulpahtelevat ajoittain pinnalle tulkintoineen. Freudilaista unien tulkintaa voi lähinnä verrata horoskooppeihin siinä mielessä, että kummankin tulkinnat ovat niin yleisluontoisia, että niillä voi selittää melkein mitä tahansa. Freudin päätelmiä ei siis ole voitu osoittaa kokeellisesti oikeiksi eikä vääriksi, eikä ole mitään muutakaan metodia, jonka avulla voisi tulkita kenen hyvänsä yksittäisen ihmisen unia.
Jokaisen ihmisen päänsisäinen unimaailma onkin oma uniikki maailmansa siinä mielessä, että kukaan muu ei voi tulla sanomaan mitä vaikkapa ”käärme” sattuu merkitsemään jollekin tietylle ihmiselle. Jäykät tulkintakehikot näyttävätkin olevan umpikuja, ja unia pitäisi enemmän ymmärtää niiden omilla ehdoilla, kuten psykoanalyytikko Paul Lippman ehdottaa.
Yöllinen elämämme on ilahduttavan perusteellinen kirja, jonka uskoisin tyydyttävän kaikkia, jotka haluavat tietää unielämästä enemmän. Minulle tuli kirjassa yllätyksenä suomalaisen unitutkimuksen korkea taso, joten hienoa, että Tommola kiinnitti erityistä huomiota siihen. Kirjassa on myöskin lukuisia hyödyllisiä neuvoja muiden muassa painajaisista kärsiville sekä ihmisille, jotka haluavat vaikkapa harjoitella selkouniin uppoutumista. Kirjassa esiintyvät monet yksilölliset kokemukset myös mukavasti tasapainottavat kirjan sisältöä, kirja ei missään vaiheessa tunnu liian kuivakkaalta, jos nyt näin voi sanoa. Suosittelen!