Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ruotsalaisissa sarjakuvissa näkyy poikkeuksellisen voimakkaasti naisten kädenjälki. Voisi jopa sanoa, että maan sarjakuvissa on usein feministinen pohjavire, mistä muiden muassa Liv Strömquistin sarjakuvat ovat erinomainen esimerkki. Hanna Gustavssonin vuonna 2014 parhaaksi ruotsalaiseksi sarjakuvaksi valittu Yölapsi ei tosin näennäisesti ole feministinen: se ei julista mitään, tarina ei kerro tasa-arvosta tai edes naisen voimaantumisesta. Siitä huolimatta sukupuoli on tietyllä tavalla sarjakuvan keskiössä, sillä tarina lähestyy naiseutta tavalla, jota harvemmin näkee.
Sarjakuvan päähenkilö on Ingrid, tai tuttavallisemmin Iggy, joka kärsii teini-iän myrskyistä. Päivät menevät pornoa katsoessa, mutta silti oma seksuaali-identiteetti on vähän hakusessa. Olisiko sitä biseksuaali vai ehkä sittenkin aseksuaali? Varmuuden vuoksi voi onneksi aina kopioida kaveria, jos ei muuten saa päätettyä omaa mielipidettä. Vapaa-ajalla varastellaan kaupasta ja manataan äidin uutta noloa poikaystävää. Tylsään arkeen tulee sentään jotain vaihtelua, kun Iggy tutustuu Stefaniin, vanhempaan mieheen, joka jakaa saman musiikkimaun. 14-vuotiaan teinin ja aikuisen miehen tapailu ei kuitenkaan päädy aivan siihen lopputulokseen kuin kuvittelisi…
Periaatteessa Yölapsi ei ole teini-iän kuvauksena hirvittävän omaperäinen, onhan näitä juonielementtejä ennenkin nähty. Se missä sarjakuva kuitenkin on poikkeuksellinen, on se että yleensä tämän kaltaisen tarinan keskiössä ei ole naishahmoa. Iggy ei nimittäin päähenkilönä ole erityisen älykäs, sympaattinen tai moraalinen, oikeastaan voisi sanoa, että Iggyn ja teini-iän kuvaus on sarjakuvassa jopa inhorealistinen. Itseään räpläävä teini-tyttö ei siis mitenkään itsestäänselvästi aiheuta lukijassa lämpimiä tunteita, ja vaikutelmaa vain korostaa Gustavssonin isonenäinen ja rujo (joskin teknisesti hyvin hallittu) piirustustyyli, joka ei millään tavalla pyri kaunistelemaan hahmoja.
Ehkä juuri tämän vuoksi sarjakuva tuntuu kuitenkin tulkinnassaan tuoreelta. Iggy on ikään kuin riisuttu naiseuden myyteistä, mutta ei kuitenkaan millään itsetarkoituksellisella tavalla, sillä hahmo tuntuu ennen kaikkea äärimmäisen realistiselta. Eli ehkäpä Gustavssonin sarjakuvaa voi sittenkin pitää feministisenä, sillä se auttaa näkemään minkälaisten tarinoiden kautta yleensä käsittelemme (tai emme käsittele) eri sukupuolia. Mikäli Iggy olisi poika, tarinassa ei olisi mitään hämmästyttävää, mutta tyttöjä harvemmin kuvataan näin arkisen rupisina.
Yllä olevan perusteella Yölapsi saattaa kuulostaa jopa inhottavalta lukukokemukselta, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Gustavssonin kerronta toimii todella hyvin, ja vaikka sarjakuva on hyvin arkinen, se ei siitä huolimatta ole koskaan tylsä; sujuvasti etenevän sarjakuvan lukee hujauksessa. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, millä tavalla Iggyn hahmo kehittyy jatko-osassa, jonka pitäisi ilmestyä seuraavana vuonna. Yölapsi on kaikkiaan siis varsin omalaatuinen tapaus, joka tuskin miellyttää kaikkia, mutta jolle kannattaa ilman muuta antaa mahdollisuus.
