Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Córdoban travestit viettävät yönsä Sarmientonpuistossa seisoskellen kylmässä, jakaen viinaa ja tarinoita, odottaen ohi ajavaa autoa, josta saisi asiakkaan. Päivät travestit viettävät Encarna-tädin vaaleanpunaisessa talossa. Yhtenä iltana travestien elämä menee uusille raiteille, kun Encarna-täti löytää pusikkoon hylätyn poikavauvan. Vaikka asiassa on ilmeiset vaaransa, Encarna-täti nappaa lapsen laukkuunsa ja vie sen kotiinsa. Pojasta tulee osa hylkiöiden perhettä.
Argentiinan travestit ovat ihmisryhmä, joka asettuu jonnekin transvestiittien ja transnaisten välimaastoon. Heidät on syntymässä määritelty miehiksi, mutta heillä on feminiininen sukupuoli-identiteetti. Sanaa käytetään toisinaan transfobisena slurrina, mutta Etelä-Amerikassa, etenkin Argentiinassa, Brasiliassa ja Perussa se on otettu haltuun nonbinäärisenä sukupuoli-identiteettinä, johon yhdistyy yleinen sosiaalinen haavoittuvuus ja vahva yhteys seksityöhön. Vaikka poliisit vainoavat travesteja, heillä on oma asiakaskuntansa, jotka haluavat juuri kauniin naisen, jolla on penis.
Ei siis ole ihme, että ajatus tällaisesta porukasta kasvattamassa lasta on omiaan herättämään levottomuutta. Siksi lapsen ottaminen osaksi yhteisön elämää tuntuu monista alkuun uhkaavalta. Entä jos joku tulee syyttämään travesteja lapsenryöstöstä? Olkoonkin, että lapsi oli selvästi hylätty oman onnensa nojaan. Encarna-täti pitää kuitenkin päänsä.
Tapahtumia tarkkailee kirjan päähenkilö, Camila. Yöeläimiä onkin jonkinasteista autofiktiota, jossa on toki mukana erilaisia maagisia elementtejä – muun muassa linnuksi muuttuva travesti. Tarinaa kerrotaan kahdella tasolla: toisaalta on Encarna-tädin yhteisö Córdobassa nyt, toisaalta Camilan lapsuus ja elämä homopoikana machokulttuurissa, sitten ensiaskeleet tytöksi pukeutumisesta ja travestiksi tulemisesta pikkukaupungissa.
Minusta oli yksinomaan välttämätöntä, että muutun täksi naiseksi, joka nyt olen. Väkivaltainen lapsuus ja isä, joka pienestäkin verukkeesta viskoi mitä käteen sattui osumaan, irrotti vyönsä ja rankaisi, hurjistui ja sivalsi: puolisoa, lasta, tavaroita, koiraa. Tuo hurja peto, kummitukseni, painajaiseni: se kaikki oli minulle liikaa, en voinut haluta olla mies. En voinut olla mies siinä maailmassa.
Prostituoidun osa tulee sekin luontevasti isältä. “Tiedätkö mitä työtä sinun näköisesi päätyvät tekemään?”, isä kysyy ja vastaa itse, rivommin kuin tähän viitsinyt kirjoittaa. Ei ole suurikaan ihme, että Camilan sisäinen ääni puhuu itselleenkin niin rumasti – siinä on iso annos sisäistettyä trans- ja naisvihaa.
Yöeläimiä ei siis ole mikään mukava ja leppoisa kirja. Silloinkin, kun yhteisöllä menee paremmin, vaara ei ole koskaan kaukana. Koska tahansa voi tulla pahoinpidellyksi, joutua poliisien uhriksi, tulla asiakkaan huijaamaksi, mitä milloinkin. Tämä ei ole tarina onnellisesta yhteisöstä, jolla menee hyvin. Camila on sentään päässyt elämässään pois Sarmientonpuiston laitamilta: tämä esikoisromaani on ollut kansainvälinen menestys ja näyttelijänurakin on sujunut.
Kaikessa rajuudessaan Yöeläimiä on kiinnostava näkökulma elämäntapaan ja yhteisöön. Se kuvaa väkivaltaa ja traumoja, mutta toisaalta myös yhteisöllisyyttä, rakkautta ja huolenpitoa sellaisten ihmisten keskuudessa, joiden koko olemassaolon monet haluaisivat kieltää. Nämä ihmiset rakastavat elämää, vaikka yhteiskunta haluaakin heidän ilonsa tukahduttaa.
