Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Massiivinen – sekä kooltaan että kerronnaltaan – romaani, joka kertoo Jakobssonista. Isosta miehenrohjosta, joka muuttaa 1970-luvulla Suomesta Ruotsiin monen kaltaisensa tavoin. Hän ei sentään jää Tukholmaan, hän matkustaa Göteborgiin. Siellä on suoraan tarjolla majoitus ja työtä. Ja työtä hän osaa tehdä, se on selvää. Häntä ei kiinnosta useinkaan jäädä juopottelemaan tyypillisten maahanmuuttajien seuraan… hän mieluummin tutustuu kaupunkiin, tekee sen omakseen. Lisäksi hän käy syömässä työmaaruokalassa, jota pitää Siiri. Myös maahanmuuttaja, joka äidinperinnöllään pisti pystyyn ruokalan ja pyrkii toteuttamaan omia haaveitaan.
Sattumalta Jakobsson törmää hotelli-ravintolaan hieman taajaman ulkopuolella ja päättää ostaa sen, korjauttaa ja järkeistää toimintoja. Hänestä tulee liikemies. Samalla hieman hämäräperäisempi bisnes muotoutuu kuin huomaamatta hänen toiseksi tehtäväkseen; sitäkin on tarjolla erilaisia, aina sitä mitä tarvitaan ja kysytään. Siiri juo, hän tekee päivistään helpompia kestää, lopulta hän juo itsensä hengiltä. Jakobsson yrittää samaa lähes perässä, mutta jää henkiin. Hän ei luovu taisteluitta mistään. Yhden kamalan rikoksen hän myöntää tehneensä, mutta ei muuta.
Kun hän tapaa Aunen, sivistyneen opettajattaren, se on menoa. He perustavat oikean perheen ja Jakobsson korjaa taloa jatkuvasti. Hänen kulissientakainen elämänsä ja satunnainen juopottelunsa vievät kuitenkin avioeroon. Toisaalta, onhan sitä elämää muuallakin. Ja naisia. Kaiken keskellä Jakobsson tulee kolmenkymmenen vuoden aikana tutustuneeksi erittäin hyvin Göteborgiin ja sen historiaan. Hän tulee ohimennen olleeksi sivullisena mukana eräissä merkittävissä tapahtumissa. Silti hän on edelleen sama romuluinen Jakobsson, joka hamstrasi salakuljetettua viinaa kätköihinsä.
Jakobssonilla on paljon tuttuja, tuskin ystäviä, mutta eräs varma vihollinen. Verotarkastaja Oscar Myrén haluaa saada miehen syytettyjen penkille lukuisista vääristä kuiteista ja veronkierrosta. Niin käy, ajan kanssa. Jakobsson selviää ja jatkaa uraansa, tosin hieman toisissa merkeissä. Hän käy jopa kotimaassaan ja tapaa siskonsa – syystä tietysti, ei hän turhaan matkustele. Ajat ovat muuttuneet, otteet kovenevat ja mukaan ilmestyy muilta mailta kotoisin olevia toimijoita. Menoon ilmestyy mukaan myös Bliss, nainen, joka antaa syödä pullaa kunnon voikerroksen kanssa muun hyvän lisäksi. Muu seura on kuitenkin vaarallisempaa ja niin lopulta käy, ettei Jakobsson saa heittää henkeään saappaat jalassa, kuten hän tahtoi. On, perkele, pikkukengät!
Huima tarina kolmestakymmenestä vuodesta vieraalla maalla, eläen ja ollen. Jakobsson oli jo mukana kirjoittajan Göteborg-trilogiassa ja nyt siis ansaitsi oman opuksensa. Ei suotta, kertomus on massiivinen, elävä, koskettava ja silti kulkee niin lähellä jokaisen omia ajatuksia tai eloa.
Suosittelen, parasta kotimaista proosaa aikoihin!
Näin Hannu samaisesta teoksesta:
Jakobsson muuttaa 1970-luvun alussa Göteborgiin ja koettaa elää siellä elämän. Vaikeaa se on, varsinkin kun Jakobsson ei ole helpoimmin sopeutuvaa sorttia. Ruotsinsuomalaisten yhteisö (jos sellaista sanaa voidaan sekalaisesta sakista käyttää) Göteborgissa kokee myötä- ja vastamäkiä, lähinnä jälkimmäisiä. Pienet ja isot rötöstelyt ovat arkea, kun jotenkin yritetään tulla toimeen, selvitä eteenpäin. Ihmisiä tulee ja menee – kuolee, hylkää, häviää. Perheitä perustetaan ja hajotetaan. Viinaa juodaan yksin ja porukalla.
Asko Sahlbergin Yö nielee päivät on synkkätunnelmainen tiiliskiviromaani ruotsinsuomalaisten ongelmista. Sahlberg seuraa nuorena miehenä siirtolaiseksi lähtevää Jakobssonia yli kolmen vuosikymmenen ajan, eikä se ole kovinkaan kaunista luettavaa. Jakobsson on riippumatta elämäntilanteestaan koko ajan pohjimmiltaan yksin – yksinäinen ja katkeroituva miehenköriläs, joka ei koskaan kai opi virheistään. Jakobsson on melko epäsympaattinen hahmo, jonka kuitenkin toivoisi onnistuvan edes jossain. Mutta jotenkin Sahlbergin valitsemasta kerrontalajista aistii koko ajan sen, että lopulta Jakobssonin traagiseen tarinaan kirjoitetaan traaginen viimeinen luku.
Yö nielee päivät on pitkä ja raskas romaani. Sen kaikkialle tihkuva masentuneisuus ja kurjuus tekevät siitä työlään lukea. Toisaalta parhaimmillaan kerronta kyllä kulkee lennokkaasti, ja Sahlberg luo joitakin varsin jännittäviä tilanteita sysimustaa huumoriakaan unohtamatta. Kuitenkin Yö nielee päivät on sisällöltään jotenkin epätasainen, selvästi liian pitkä, eikä ainakaan parane melko arvattavaa loppuratkaisua lähestyttäessä. Asko Sahlberg on pystynyt parempaankin. Mutta pienestä pettymyksestä huolimatta voi tätä suositella ainakin niille, jotka ovat kiinnostuneet tarinoista, joissa onnellista loppua ei tarvitse odottaa.