Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Varjeleeko unennäkö unta vai uni unennäköä? Jos uni on lähempänä elämää kuin kuolemaa, niin silloin hereilläolo, täydellisen tietoisuuden saavuttaminen, on lähempänä kuolemaa kuin elämää.”
Katharina Hagenan romaani Yö ei unohda pohtii paljon unta ja nukkumista, onhan sen keskeisenä henkilönä Ellen, keskiikäinen somnologi, joka tutkii unen kulttuurihistoriaa, hoitaa unihäiriöisiä potilaita ja samalla valvoo itse yö toisensa jälkeen. Ellenin elämän tärkein henkilö on teini-ikäinen tytär Orla, ja heidän suhdettaan kirja kuvaakin herkästi ja kauniisti. Lisäksi Ellenin lähipiirissä on joukko entisiä ja nykyisiä rakastettuja, kuoroa johtava isä Joachim ja koomassa makaava äiti Heidrun. Joachimin pienimuotoinen kuoro esittää vanhaa musiikkia ja harjoittelee kirjan aikana John Dowlandin kappaletta Come, Heavy Sleep, joka heidän on aikanaan tarkoitus laulaa Heidrunin hautajaisissa. Kuoron jäsenet ovat kaikki enemmän tai vähemmän kietoutuneita Ellenin elämän ympärille, ja lisäksi tekstissä vilahtelee toistuvasti salaperäinen kadonnut Lutz-nuorukainen, joka hänkin on ollut Ellenin nuoruudenystävä.
Yö ei unohda oli ainakin ensilukemalta varsin kryptinen kirja, mutta hukkaanheitettyä sen parissa vietetty aika ei missään tapauksessa ollut. Ellenin ajatuksia kuvataan paljon nykyhetkessä, mutta teksti kiepsahtaa sujuvasti aina välillä nuoruudenmuistoihin. Ellenin pohdinnat eivät koske kuitenkaan pelkkiä ihmissuhteita, vaan luonto on niissä aistimusvoimaisesti mukana: on härkäsammakkoja ja sammakonkutua, haikaroita ja lintuauroja, hämähäkkejä ja niiden seittejä. Näiden Elleniä koskevien ajatusten ja muistojen lomassa tekstissä on jonkun muun kirjoittamia kursiivilla painettuja jaksoja, joiden kirjoittajaksi minulle tovin lukemisen jälkeen avautui kuoron jäsen Marthe, kadonneen Lutzin äiti, jonka on vaikea kohdata Elleniä ja Orlaa.
Yö ei unohda on erilainen, kaunis, värikylläinen ja filosofinen kirja. Sen pohdinnat unen ja nukkumisen olemuksesta olivat ainakin minulle teoksen parasta antia ja antoivat ajateltavaa pitkäksi aikaa.
