Eevi Minkkinen: Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Onkin melkoinen paradoksi, että toinen ihminen ei voi tuoda meille onnea tai helpotusta, mutta voi hyvinkin lisätä sitä. Toisaalta suhde, jossa ei ole selkeyttä, turvaa tuovia rajoja ja kunnioitusta mitä luultavimmin lisää ahdistusta ja pelkoa, oli se miten vapaa hyvänsä.

Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi on kirjoittajansa Eevi Minkkisen omiin kokemuksiin ja erityisesti suomalaiseen aiempaan kirjallisuuteen pohjautuva teos, jonka päähuomio on läheisriippuvuudessa. Kirja käy läpi läheisriippuvuuden syntyä lapsuudessa ja kuvaa läheisriippuvan tyypillisiä parisuhteita ja niissä ilmeneviä ongelmia. Läheisriippuvuutta kuvataan myös tunnetasolla pelon, surun, vihan ja yksinäisyyden kautta.

Minkkinen esittelee tiiviisti John Bowlbyn kehittämän kiintymyssuhdeteorian, jota Suomessa on tehnyt tunnetuksi muiden muassa Jari Sinkkonen. Teorian mukaan kiintymistyylejä on kolme: turvallinen, ristiritainen ja välttelevä. Nämä käydään kirjassa tarkemmin läpi ja kuvataan myös sitä parisuhteen tanssia, jota ristiriitaisesti ja välttelevästi kiintyneet käyvät usein keskenään.

Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi on napakka kokonaisuus, jossa käydään läpi monien parisuhteiden taustalla olevia ongelmia ja siksi kirjasta on varmasti iloa itsetutkiskeluun erityisesti, jos lukija haluaa yrittää ymmärtää omaa käyttäytymistään ja sitä tapaa, jolla hän tavallisesti kiintyy toisiin ihmisiin.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...