Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olen lukenut tämän kirjan joskus hyvin nuorena, koska se Alba de Céspedesin Kielletyn päiväkirjan lailla asusti lapsuudenkotini melko suppeassa kirjahyllyssä. Lukukokemuksesta ei ole kuitenkaan jäänyt oikeastaan mitään muistoa, se on sulautunut tuohon aikaan ahmimieni kirjojen vuolaaseen virtaan. Aloitin siis Ylioppilaskotiin tutustumisen ihan nollasta.
Tarina sijoittuu 1930-luvun Roomaan – kirjahan ilmestyi ensi kerran Italiassa jo vuonna 1938 – ja kuvaa luostarin täyshoitolassa asuvan ylioppilasryhmän elämää ja kohtaloita. Mielestäni tässä teoksessa ei ollut varsinaista päähenkilöä, koska siinä kerrottiin melko tasapuolisesti monesta naisesta; kysymys lienee siis eräänlaisesta kollektiiviromaanista. Tässä kohtaa lienee paikallaan mainita, että romaanissa päähenkilöitä nimitetään itsepäisesti tytöiksi, vaikka kaikki lienevät yli 20-vuotiaita. Ehkä tämä tytöttely on sopimatonta nykyajan näkökulmasta, mutta ei ollut sitä 1930-luvulla. Lisäksi syynä siihen voi olla opiskelijoiden ja luostaritäysihoitolaa pitävien nunnien ratkaiseva erilaisuus. Nunnat ovat sisaria, opiskelijat tyttöjä. Niinpä minäkin taidan kutsua heitä tytöiksi tästä lähtien.
Tyttöjen taustat ja kohtalot ovat luonnollisesti keskenään hyvin erilaisia. Ehkä poikkeavin heistä on Emanuela, olkoonkin että hän luostarissa sopeutuu hyvin joukkoon. Mutta hänellä on suuri ja häpeällinenkin salaisuus, joka paljastetaan jo kirjan alkusivuilla: hänellä on avioton lapsi, pieni Stefania-tyttönen, joka on puolestaan hoidettavana lapsille tarkoitetussa laitoksessa ja jota Emanuela käy katsomassa säännöllisesti sunnuntaisin varsin sekavien mielialojen vallassa. Hän ei saa kerrotuksi tästä salaisuudestaan kenellekään, ei toisille tytöille eikä varsinkaan aikanaan kuvaan tulevalle miesystävälleen.
Merkittävään rooliin kasvaa myös alunperin hyvin köyhä Xenia, jonka kohtalo muodostuu täysin erilaiseksi kuin toisten. Hän haluaa pois luostarista, häntä ei kiinnosta opiskelu ja hän on valmis hyvinkin radikaaleihin toimiin saavuttaakseen määränpäänsä. On sairaalloinen urkuja soittava Milly, josta tulee ihan väkisinkin mieleen Pikku naisten Beth, vaikka nämä kirjat ovat keskenään niin erilaisia kuin olla voi. On akateemiselle uralle päätyvä Silvia, espanjalainen Vinca, ahkerasti romaania kirjoittava Augusta sekä maalta kotoisin olevat Valentina ja Anna.
Kirjaa lukiessa tuntui melkein säälittävältä se into, jolla lähes kaikki tytöt toivoivat löytävänsä riittävän varakkaan aviomiehen: opiskelu oli vain välivaihe, rouvaksi tuleminen se varsinainen päämäärä. Eikä se ollut aina aivan helppoa: liian köyhästä kodista lähtöisin oleva ei voinut tarjota avioliittoon riittävän suuria myötäjäisiä. Liian ruman, kuten hieman karsastavasti katsovan Silvian, oli turha yrittääkään kilpailla kauniimpien rinnalla. Entä Emanuelan salaisuus sitten!
Nämä kriteerit tuntuvat nykypäivänä melko kamalilta ja äärettömän vanhanaikaisilta. 1930-luvulla oli jo keksitty ties minkälaisia edistysaskelia, oli vaikkapa jääpaloja tuottava jääkaappi, mutta ilman niitä reiluja myötäjäisiä sellaisista oli turha uneksia. Ylioppilaskoti kuvaa aikaansa toisaalta hyvinkin herkästi, mutta toisaalta armottoman realistisesti. Naisen huono asema on kaikkialla läsnä, eikä tunnu lopulta edes yllättävältä, että varhaista feminismiä niin rohkealla tavalla edustava kirjailija joutui aikoinaan Italiaa hallitsevien fasistien hampaisiin. He pitivät suorasukaista kirjaa moraalittomana, mutta siitä tulikin myyntimenestys. Céspedesin naiskohtalot ovat siis puhutelleet lukijaa ja ajan muutoksista huolimatta puhuttelevat yhä.
