Viimeinen valtakunta oli viime vuoden suurimpia fantasiatulokkaita. Brandon Sandersonin sarjan aloitusosa muun muassa kaappasi itselleen Tähtifantasia-ehdokkuuden. Sarja onnistui erityisesti kahdessa asiassa: ympäristönluomisessa ja omaperäisyydessä. Kirjan maailmassa joillain ihmisillä on kykyjä saada metalleista erikoisia voimia. Tämä idea saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta on toteutettu hyvin.
Sarjan keskipisteenä on Luthadelian kaupunki, jonka tuhatvuotinen hallitsija Lordihallitsija on nyt kukistettu. Vallankahvaan seuraavaksi tarttuneen Elend Venturen lähtökohdat eivät ole ruusuiset, sillä sisäisen sekasorron lisäksi hänen valtaansa uhkaavat kolmen eri osapuolen armeijat. Näistä yhtä johtaa Elendin oma isä.
Sarjojen toiset osat ovat yleensä trilogioiden heikoimpia teoksia. Moni kirja ei löydä omaa identiteettiään, kun samalla pitäisi jatkaa tarinaa ja pohjustaa päätöstä. Ylenemisen kaivo onnistuu kohtuullisesti urakassaan. Kiitos mielenkiintoisen maailman, lukija varmaankaan ei pahastu siitä, että tarina pidetään jokseenkin tutuissa puitteissa.
Fantasiatiiliskivet ovat genreä harrastaville tuttuja. Ylenemisen kaivo lukeutuu kyllä selvästi niihin noin 750 sivullaan. Sitä lukiessa tulee väistämättä tunne, ettei sen tarvitsisi olla niin tuhti. Monissa asioissa jäädään paikoilleen turhankin pitkäksi aikaa ja ajoittain taistelukohtauksia jatketaan niin, että R.A. Salvatorekin arvostaisi. Näin kesällä hitaampaankin kirjaan on aikaa, eikä hidas kerronta liiaksi häirinnyt minua. Kirja tuntuu myös enemmän nuorille suunnatulta kuin aikaisempi osa.
Sarjan päättävä osa Ajan sankari on määrä ilmestyä suomeksi jouluksi. Usvasyntyinen-trilogian lisäksi Brandon Sanderson on kirjoittanut maailmaan myös toistakin sarjaa ja yhden itsenäisen teoksen. Nähtäväksi jää jatkaako Jalava seuraavien jatkosarjojen parissa.