Joanna Nadin: Yksinkertaista elämää, Rachel Riley

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Rachel täyttää kohta kuusitoista vuotta. Sen pitäisi olla se tärkeä ikäraja, jolloin saa tehdä melkein, siis melkein, mitä haluaa. Rachelin elämä sinkkuna on vain masentavaa ja kaiken kurjuuden huipuksi hän saa hammasraudat, siis 16-vuotiaana!

Rachel suorastaan riutuu tuskasta ja ikävästä samalla, kun on tekemässä jälleen hölmöjä valintoja. Syynä on taas Justin, paikallinen rock-tähti ja osa-aikainen lihanjauhaja, joka jätti Rachelin koulun päättäjäistanssiaisten iltana. Scarlet tietää, että Rachel on nyt eron jälkeisen kriisin toisessa vaiheessa. Kolmatta on turha jäädä odottamaan, sillä toinen vaihe voi kestää jopa vuoden. Niinpä he laativat strategian, jossa nautitaan täpöllä sinkkuelämästä eikä haikailla ex-miesten perään. Lisäksi pysytään yleensäkin erossa miehistä. Depis-Ed on poikkeus, häntä ei lasketa mieheksi (tosin hän itse on eri mieltä, mutta se on toinen juttu!). Tytöt vannovat keskinäistä ystävyyttä ja luopuvat muista. Lisäksi he yrittävät muistaa, että jokainen on vastuussa vain omasta onnellisuudestaan. Rachel löytääkin erittäin epätodennäköisestä paikasta elämäänsä uuden ihastuksen.

Hienoja tavoitteita, elämästä pitäisi tulla helpompaa ja yksinkertaisempaa ilman rakkaushuolia. Mutta kun Rachel Rileysta on kyse, ei mikään ole yksinkertaista. Eivätkä varsinkaan miehiin ja rakkauteen liittyvät asiat. Edelleen häntä painaa miesongelmien lisäksi rintaliivien kuppikoko sekä vertailu muihin ikäisiinsä, osa-aikatyön ongelmat sekä oudosti kasaantunut velkataakka. Kotona äiti vahtii häntä kaikessa mahdollisessa, jopa Facebookin käytössä. Aivan, Rachel on löytänyt Facebookin ja sen kaikki ihmeet… Alamaisekseen ja harjaantuneeksi sekä asiaansa vakavasti suhtautuvaksi apulaisekseen äiti on saanut pikkuveli Jamesin, joka ilmiantaa Rachelin kaikista vähänkään epäilyttävistä asioista – tosin myös varoittaa häntä suoraan ja jopa yrittää neuvoa.

Rachel Raileyn päiväkirjat ovat edenneet neljänteen suomennettuun osaan ja meno jatkuu. Perhe on yhtä kamala kuin ennenkin, Koira ehkä tavallista kauheampi ja James ehdottomasti hirveä. Rachel elää kuitenkin edelleen suhteellisen viatonta nuoruutta ja päiväkirjastakin sen jo huomaa… vähän alkoholia, vähän seksiä, mutta ei kuitenkaan mitään todella järkyttävää. Itse pidän tätä melko harmittomana ja hauskana kirjasarjana, jossa aina välillä sivutaan nuorille aidostikin tärkeitä asioita. Kyllä nämä lukee vähän vanhempikin nainen ihan mielellään muistellen omia, ehkä vähän rajumpia nuoruusvuosia ja huokailee hiukan kaihoisasti. Suositellaan kaikille, jotka eivät kaipaa rajuja tapahtumia, piinaavaa jännitystä ja joille riittää lähes tavallisen tytön lähes tavallinen elämä!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...