”Ei ole hyvä ihmisen olla yksin.” Näitä Mooseksen kirjan sanoja ajautuu ajattelemaan viimeistään nyt, Yiyun Lin tuoreimman teoksen läpiluettuaan ja sen pohjalta syntyneitä ajatuksiaan punnitessaan. Jos juuri nämä sanat eivät syystä tai toisesta tunnu omilta, niin ainakin ajatus yksinäisyydestä, yksinäisistä, valtaa varmasti mielen. Ihminen on laumaeläin; onko? Ihmistä ei ole tarkoitettu yksineloon; eikö? Kukaan ei ole yksin omasta vapaasta tahdostaan; entäpä erakot? Itse allekirjoitan esiintuomani sitaatin ja ehkäpä juuri tästä johtuen minun on lähes mahdotonta kuvitella, että joku varta vasten haluaisi elää elämäänsä yksin, hakeutua yksinäisyyden ympäröimäksi. Erakkoja kuitenkin on, on aina ollut, siinäpä eräänlainen mysteeri.
Yiyun Li asettaa teoksessaan Yksinäisyyttä kalliimpaa tuon yleisesti ottaen synkäksi koetun elementin monenväriseen valoon. Eräs on yksinäinen vastalauseen omaisesti, pettymystensä johdannaisena, toinen alistuvaisesti, kolmas erottuakseen poliittisesti harmaasta massasta, rohkeuteensa vedoten, neljäs kuvitellut onnistuvansa pitämään loitolla sekä rakkauden että yksinäisyyden. Yksinäisyyden kasvot ovat monet; tutkimattomuudessaan arvaamattomat.
Nämä ihmiset ovat piiloutuneet yksinäisyytensä taakse, etsiytyneet yksinäisyyslukolla suojatun näkymättömän kuvun alle ja hävittäneet avaimen, kapseloineet itsensä itselleen. Jotenkin kiinalaista, totean kärjistäen, minä joka näen heissä tuon kiinalaisen mielenmaiseman, tuon sulkeutuneen kuoren, jonka alla tukahdutetut tunteet räpiköivät, hukkuvat peloista suurimpaan, uhkaan menettää kasvonsa, mikäli todellisuus paljastuu.
Tarinasta totean vain vähän: vuonna 1989 nuori orpona pikkukylässä isotätiensä huomassa kasvanut Ruyu lähetetään tätinsä ja setänsä luo Beijingiin. Huoneen hän saa jakaa serkkunsa Shaoain, rakkauden eräällä tapaa ystävänsä Moranin kanssa. Ja salaisuuden – vain itsekseen, sen taakka on helpointa kantaa yksin.
Syntyy neljän nuoren ystäväporukka. Sitten tapahtuu murhayritys, syyllinen on lähellä. Kuka haluaa tappaa Shaoain, kenen on vastuu, kun nuori nainen kärsii seuraavat 20 vuotta tuhotun ruumiinsa vankilassa? Vuosien mittaan Ruyu ja Moran lähtevät Yhdysvaltoihin, avioituvat, mutta tuloksetta, yksinäinen on yksinäinen, sodassa ja rakkaudessa. Eikä syyllisyyden taakka katoa.
Amerikkalais-kiinalaisen Yiyun Lin suurena kirjallisena ystävänä odotukseni tätä teosta kohtaan olivat erittäin korkealla. Jälleen kerran Li tarjoileekin lukijalleen herkkupalan, mitä kiinalaisuuteen tulee. Hänen kuvauksensa on korutonta, asiat tapahtuvat, niitä ei jäädä märehtimään, raskaitakaan menetyksiä. Elämä jatkuu, jopa tunteettomaltakin tämä jälleen tuntuu, Lin tyyliin.
Vaikka tällä kertaa en ehkä olisi aivan niin valmis syömään Lin kädestä, kuin hänen aiempien teostensa kohdalla, ansaitsee hän ehdottomasti syvän suositukseni. Li on kirjailija, jonkalaisen kernaasti huolisi jokaisen kulttuurin kirjalliseksi kuvailijaksi.