Pohjimmiltaan Yksinäisyyden linnake on kasvutarina. Se kertoo, millaista yksinäisen valkoisen pojan oli kasvaa 1970-luvun mustassa Brooklynissä. Kirjan päähenkilö Dylan Ebdus on hippiäidin ja kuvataiteilijaisän — kahden poissaolevan vanhemman — lapsi, jonka on selvittävä Brooklynin kaduilla jollain keinolla.
Onneksi on Mingus Rude, naapuristoon muuttava musta poika, josta Dylan saa itselleen ystävän ja liittolaisen. Dylanin ja Mingusin vuosien läpi kestävä ystävyys on yksi kirjan perusasioita, jonka ympärille kaikki muu rakentuu.
Nimestään lähtien kirja on täynnä populaarikulttuuria. Alku varsinkin on kiehtova kuva 1970-luvun Brooklynistä, jossa hiphop-kulttuuri nousee. Tagit ja graffitit, rap-musiikki, huumeet… Myös soul ja funk kuuluvat kirjan sivuilla, samoin punk ja uusi aalto. Lethem tuntee musiikin. Sarjakuvat ja supersankarit ovat myös olennainen osa tarinaa, sillä Lethem antaa päähenkilöilleen supersankarin kykyjä ja näyttää yhden kuvan siitä, millaisia todelliset supersankarivoimat olisivat.
Hitaan alun jälkeen — kannattaa olla sitkeä — kirja lähtee lentoon ja vetää mukaansa. Noin puolessavälissä pakka sekoitetaan ja kirja saa uuden käänteen. Myös toisen osan alku vaikutti ensin tylsältä, mutta kun 1990-luvulta palattiin muistelemaan menneitä, kirja sai taas vauhtia.
Yksinäisyyden linnake on vaikuttava teos. Välillä se rullaa eteenpäin, toisinaan junnaa paikallaan, mutta tarina on mielenkiintoinen ja kauniisti kerrottu. Suomentaja Inka Parpola ansaitsee kiitokset hyvästä työstä.