Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tämä kirja on oikein mannaa sielulle, sillä kun sain sen käsiini, olin suorastaan ilosta revetä, miten joku voi sanoittaa sen, miten itse on tuntenut ja elänyt. Kuinka voi olla mahtavaa olla yksin, viettää aikaa olemalla vaan oman itsensä kanssa ja nauttia siitä.
Heti alkuun huomasin, että kirjastoluokitus oli mennyt ihan syteen, koska vaikka kirjassa on vinkki siitä, että kirja kuuluisi elämäntaitokirjoihin, niin ehei, se on laitettu sosiaalipsykologian luokkaan. Asiasanoituskin on jokseenkin säälittävä, sillä siellä on yksinäisyys, ei yksinolo. Eli jopa tästä kirjasta on tehty ongelma, kun tässä kirjassa nimenomaan kerrotaan siitä, miten yksinolosta on tehty ongelma. Jos tieten tahtoen haluaa olla itsekseen, se ei ole yksinäisyyttä. Sinänsä omituista, että jopa alan ihmiset eivät ole tämän kirjan perimmäistä tarkoitusta käsittäneet, vaan johtoajatus on aina, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Miksi ei ole? Jos tykkää siitä?
Marika Riikonen on käsitellyt aihetta todella monelta kantilta ja olin aina, että hurraa, juuri noin. Miten vaikeaa se on ymmärtää, että on oikeasti olemassa ihmisiä, joilla on yksinolon tarve. Hän kertoo miltä tuntuu, kun yksinolon tarve kasvaa ja mitä sitten tapahtuu, jos ei saa olla yksin. Kun meidät kaikki on kasvatettu jonkinmoisen perinteisen kaavan mukaan, kuinka kaikkien tulee käyttäytyä suunnilleen samalla tavalla. Kun siitä sitten poikkeaa, niin jo on omituinen.
Ymmärsin ihan kaiken, mitä tässä kirjassa kerrottiin. Imin itseeni ja onnittelin siitä, miten paljon olen aina viettänyt ”mie ite” -aikaa ja ”mie ite” -päiviä ja miten luksusta ne ovat olleet. Sinänsä kirja toimi varsinaisena vertaistukioppaana, vaikka olenkin aina tiennyt olevani sellainen, joka tarvitsee runsaasti omaa aikaa ja olen sen asian kanssa ollut sinut.
Oli kuitenkin aika hulppeaa lukea siitä, mihin kaikkeen vaikuttaa, kun ihminen tarvitsee yksinoloa. Yleensä säälitään sitä, joka ”joutuu” olemaan yksin. Vertaillaan siihen, miten paljon on oikeasti yksinäisiä ihmisiä, mutta tulisi kuitenkin muistaa pitää erillään ne, jotka haluvat olla yksin.
Greta Garboon liittyy tiiviisti lause: ”I want to be alone”. Hän asui yksin ja kertoi olevansa onnellinen itsekseen.
Yksinolon tarpeessa olevia ihmisiä ei ole oikein koskaan ymmärretty, kun nykyaikana ja oikeastaan aina on korostettu yhdessäoloa, porukassa tekemistä ja kuinka ei ole hyvä olla yksin. Kun taas ihminen, joka haluaa olla yksin, ei kaipaa seuraa. Se voi tuntua omituiselta, kaikista niistä, jotka kaipaavat seuraa.
Yksin, kiitos on ihana kirja ja uskoisin, että sille riittää lukijoita, koska meitä, jotka tykätään yksin olosta ja siitä, että saa viettää aikaa ihan itsekseen, on kuitenkin aika paljon. Suurin osa meistä on vaan niitä, jotka eivät siitä uskalla liiemmin olla äänessä.
