Romaanin alku kertoo jo tavallaan, mihin ollaan menossa. Postinjakaja tuo erään tavallisen talon tavalliselle pariskunnalle tuohon aikaan melko tavallisen viestin: heidän poikansa on menehtynyt Führerin puolesta, sankarillisesti puolustaessaan maataan länsirintamalla. Eletään Berliinissä vuotta 1940. Tavallisessa talossa asuu myös natsisympatioistaan tunnettu ja niistä suorastaan elämöivä ja räyhäävä perhe sekä hieman näkymättömämpiä, mutta ei suinkaan ilman vaikutusvaltaa olevia muita asukkaita.
Otto ja Anna Quangel ovat menettäneet ainoan poikansa. Pojan kuolema on valtava isku ja surunsa keskellä he alkavat epäillä Hitlerin hallintoa. Otto päättää ryhtyä vastarintaan kirjoittamalla kortteja, joissa julistetaan eri sanoilla natsien kykenemättömyyttä ja vastuuttomuutta sekä epäillään sodan oikeutusta. Pariskunta alkaa jakaa kortteja, aluksi vain yhden, seuraavana viikonloppuna kolme. Otto kirjoittaa huolellisesti ja korttien jättäminen esille toteutetaan myös laskelmoivasti. Lopulta kuitenkin Gestapo pääsee heidän jäljilleen, aivan kuten Otto on arvellutkin. Viranomaiset toimivat hitaasti, mutta varmasti ja pitkään kestänyt tilanne laukeaa.
Kirjalla ei ole onnellista loppua, vaikka niin toivoisi. Romaani on tositapahtumiin perustuva kertomus tavallisen ihmisen tarpeesta ja halusta elää ihmisarvoista elämää olosuhteissa, jotka kammottavat jo ajatuksena. Tämän eteen on uhrauduttava ja pienen ihmisen kapina on vaarallista, sekavaa, vastuutonta sekä urheaa – ja usein hyödytöntä. Kuitenkin vähäinenkin vastarinta on vastarintaa, ainakin jos se tulee valtaapitävien tietoon.
Yksin Berliinissä on klassikko, joka julkaistiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1947, vain hieman kirjailijan kuoleman jälkeen. Silti kirja ei ole menettänyt hitustakaan pienoisvastarinnan jännityksestä sekä koko episodiin mahdollisesti liittyvistä vaarallisista tilanteista ja jopa murhista. Ei myöskään sodan kauhujen kuvaamisesta kotirintamalla tai Gestapon toiminnasta. Kirja vie yhä mukanaan, eikä koko 750-sivuinen trilleri laske otteestaan helpolla. Tämä on eräs niistä kirjoista, joita toivoisi useammankin lukevan. Kirja siitä, mitä tapahtuu tavalliselle ihmiselle kaiken hänelle rakkaan kuollessa hänen ympäriltään ja politiikan sekä sodan mielettömyyden iskiessä tajuntaan täysillä.
Suomalaisessa laitoksessa on kirjan lopussa lyhyesti jälkisanat, joissa kerrotaan Hans Falladan kirjoitustyöstä sekä tähän teokseen johtaneista tositapahtumista. Suosittelen lukemaan nämäkin kirjan ohessa. Kirja on kestänyt hyvin aikaa eikä syyttä.
Suosittelen kaikille Berliinistä, natsi-Saksasta sekä toisen maailmansodan aikaisesta tavallisen ihmisen elämästä kiinnostuneille. Tämä toimii erittäin hyvin myös trillerinä ja sopisi varmasti myös liikkuvan kuvan käsikirjoitukseksi.