Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Dramaturgi Ritva Holmberg sai keuhkosyöpädiagnoosin 68-vuotiaana ja kuoli siihen sairastettuaan vajaat puolitoista vuotta. Hänen tyttärensä Annina Holmberg ja hänen ystävänsä Eeva Litmanen kirjoittivat tuosta ajasta yhteisen kirjan, jossa he kertovat ajasta diagnoosin shokkivaiheesta aina hyvästeihin ja kuolemaan. Vaikka kokemus yhdisti heitä, he tekivät silti saattomatkaansa hyvin erilaisista rooleista käsin. Annina menetti äidin, Eeva työtoverin ja ystävän.
Eeva Litmanen halusi Ritva Holmbergin ohjaajaksi käynnistämäänsä Ootsä onnellinen -musiikkiteatteriesitykseen. Kesken projektin Ritva joutuu hakeutumaan lääkäriin, lisätutkimuksien jälkeen lääkäri sanoa paukauttaa tylysti: keuhkosyöpä. Teatterin ammattilainen vaihtaa toisenlaiselle näyttämölle.
Erityisesti Anninan tekstit huokuvat alkuvaiheen shokkia ja koko perheen järkytystä. Vaikka ihminen tietää kuolevaisuutensa, normaalin elämän pyörityksessä sen voi työntää mielestään takavasemmalle. Laajalle levinnyt syöpä rikkoo kerrasta normaaliarjen rutiinit ja pakottaa aikataulut uusiin raameihin; vieläkö näen kesän, vieläkö talven tulon, ehdinkö juhlia syntymäpäivää. Tytär ja ystävä kertovat riipaisevan todesti – ja silti jollain tapaa lohdullisen kauniisti ja kunnioittavasti – mitä on käsitellä omaa ja läheisen surua ja pelkoja, jaksaa epävarmuutta ja ehkä toivon ja ihmeenkin mahdollisuutta. Luopumisen kipu kirpaisee kipeästi kirjan sivuilla. Vielä pitäisi riittää tarmoa myös vaatia sopivinta ja inhimillistä kohtelua sairaalabyrokratian rattaissa. Lopulta Ritva pääsee saattohoitoon Terhokotiin, jota kuvataan kirjassa hyvin lämpimästi.
Yksi talvi, kaksi kesää on monella tapaa hyvin terapeuttinen kirja. Se kertoo suuresta rakkaudesta ja luopumisen kivusta; ilman toista ei kai voisi olla toistakaan. Uskon, että moni lukija tuntee kirjan vertaistukena ja omien menetystensä sanoittajana. Yksi kirjan tärkeistä sanomista on se, että jokaiselle kokemus kuolemasta on ainutlaatuinen ja oma. Siitä saa ja voi puhua, mutta yleistämättä ja aidosti toista kuunnellen. Myös työssään kuolemaa, surua ja surevia kohtaavalle kirjalla on paljon annettavaa.
