Jenni Kokander on näyttelijä ja erinomaisen hyvä sellainen. Vaan hänpä onkin kirjoittanut jo parikin kirjaa ja tämä, Yksi miljoonasta, on se toinen. Nyt onkin vuorossa melkoinen jännäri, sillä kirjassa osutaan pyöräkellariin, jossa on ruumis.
Orvokki on lentoemäntä ja miten niin juuri hän on ruumiina pyöräkellarissa? Kuka hänet ensimmäisenä sieltä bongaa, niin Mikael 8v, joka katoaa sen siliän tien. Siinä sitä onkin pähkinää purtavaksi.
Kaikkea on tapahtunut ja niistä kerrotaan aika lailla takautuvasti. Orvokki ja Kuisma ovat sisaruksia ja toistensa parhaat kaverit. Ovat sijoitettuina isovanhempiensa luokse ja vain vaari on se biologinen isoisä, mutta sodan vaurioittama, jota saa pelätä. Orvokki ja Kuisma ovat toinen toisensa turvana.
Kaisa on kriminaalipsykologi, jonka kontolle napsahtaa yhtä sun toista. Poliisit, mm. Siivola, tutkivat tapauksia ja yksi niistä on Orvokin murha.
Mikael on poikanen, jonka isä on uusissa naimisissa ja äiti vain nukkuu. Uskonto on ollut vahvasti mukana. Lapsen ääni on kuitenkin hyvin vahvasti mukana ja se on kiintoisaa.
Kirja on täynnä vähän surullisia ihmisiä, joilla on oma surullinen tarinansa, mutta miten hyvin kerrottu, niin ajatuksia täynnä kaikki. Ihan kuin jokainen olisi vähän hukassa, mutta ei kovin pahasti, vaan että voi vielä löytyä.
Yksi miljoonasta, hieno kuvaus siitä, että kukin meistä on yksi miljoonasta, silti omanlaisensa, omine murheineen ja niiden käsittelyssä jokainen on ainutlaatuinen. Kannattaako surra ja pelätä, oikeastaan mitään.
Tykkäsin kovasti tästä kirjasta, jos voisi sanoa, niin jopa enemmän kuin siitä ensimmäisestä kirjasta, joka on Sukupuuttoon kuolleiden planeetta, jota ei olekaan täällä vinkattu.