Emma Brockes ja Megan Rapinoe: Yksi elämä

Yksi elämä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kaksi maailmanmestaruutta, olympiakulta, valinta MM-turnauksen parhaaksi pelaajaksi, FIFA:n Ballon d’Or ja niin edelleen. Lista Yhdysvaltain jalkapallojoukkueen Megan Rapinoen urheilusaavutuksista on pitkä, ja hän on tällä hetkellä yksi maailman kuuluisimmista – ellei jopa kaikkien kuuluisin – naisjalkapalloilijoista.

Omaelämäkertakirjassaan Yksi elämä Rapinoe kertoo melko tavanomaiseen tapaan nousustaan kalifornialaisesta pikkukaupunkilaisperheestä pelaajauransa myötä parrasvaloihin, mutta kiinnostavaksi kirja muuttuu oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun asema yhtenä maailman huipuista on saavutettu. Kysymys kuuluukin, mitä sitten pitäisi tehdä. Miten käyttää julkisuutta hyväkseen periaatteidensa edistämiseen?

Megan Rapinoe on erittäin poliittinen hahmo. Julkilesbona hän on paitsi oman HLBT-väkensä näyttävä äänenkannattaja ja puolestapuhuja, myös tärkeä osa naisten palkkatasa-arvoa erityisesti ammattiurheilupiireissä vaativasta ryhmästä. Hän antaa omaelämäkerrassaan paljon tilaa Donald Trumpia vastustaville ajatuksilleen.

Aivan erityisesti Megan Rapinoe on tunnettu Black Lives Matter -protestiliikkeeseen osallistumisesta. Kun amerikkalaisen jalkapallon pelaaja Colin Kaepernick polvistui kansallislaulun aikana stadionilla ennen ottelun alkua, oli Rapinoe ensimmäisiä valkoihoisia ammattiurheilijoita, jotka jo syksyllä 2016 seurasivat Kaepernickin esimerkkiä. Tämä aiheutti ison kohun ja paljon ongelmia Rapinoelle niin urheilussa kuin kulissien takanakin. Alkuvaiheessa hän sai vielä harmillisen vähän tukea muilta urheilijoilta, mutta nyt, muutamaa vuotta myöhemmin asiat alkavat vähitellen muuttua.

Yksi elämä on hieman erilainen urheilijaelämäkerta. Rapinoe tiedostaa asemansa esikuvana ja kiinnostuksen kohteena selkeästi, ja niinpä hän haluaakin osoitella sormella – koska voi, ja koska se nähdään. Hän puhuu ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta.

On hän myös urheilutähti, ja suhtautuu kiihkeästi ja rakkaudella jalkapalloon, mutta 35-vuotiaana muutamien hankalien loukkaantumisten karaisemana hän myös ymmärtää, ettei urheilu-ura jatku enää kauaa. Mitä Megan Rapinoe tekee sen jälkeen? Uskon, että hän on näkyvä hahmo vielä pitkään, eikä pelkästään urheiluansioidensa johdosta. Yksi elämä on innostava, kiinnostava kirja. Iso suositus!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...