Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Joel Bakanin Yhtiö : Sairaalloinen voiton ja vallan tavoittelu on tietokirja, joka pyrkii perustelemaan, miksi suuryritykset ovat haitaksi kapitalismille ja demokratialle.
Bakan käy läpi yhtiömuodon historiaa, paljastaen, että alun perin osakeyhtiö ei ollut voittoa tavoitteleva organisaatio, jonka piti ainoastaan suojella omaa etuaan, vaan yhteisön varakkaiden jäsenten yhteinen ponnistus, jolla saada nopeasti rahoitettua jokin julkinen projekti, joka hyödyttäisi yhteisöä.
Nopeasti kuitenkin yhtiöt muodostuivat omiksi yksityisiksi organisaatioksi, jotka alkoivat käyttää hyväkseen valtion väkivaltamonopolia riistääkseen paikallisia ja ulkomaisia yhteisöjä. Bakanin koko teesi on siis, että yhtiömuoto on ajautunut ajan mittaan kokonaan väärään suuntaan, joka hänen mukaansa on tuhoisa sekä vapaille markkinoille, että demokratioille.
Kirja lähtee historiakatsauksesta perustelemaan lukuisilla esimerkeillä, että yhtiöiden voittoa maksimoiva periaate on äärimmäisen tuhoisa yhteiskunnalle, koska saadakseen osakkeenomistajille huikeita voittoja, yhtiön johtaja ei tarvitse olla moraalinen, miettiä yhteistä etua tai edes lakia, vaan on vain tuotettava tulosta.
Bakan osoittaa, että vaikka yhtiöiden osakkeenomistajat ja toimitusjohtajat olisivat maailman ihanimpia ja moraalisimpia ihmisiä, niin heidän johtamansa ja omistamansa yhtiöt ovat syyllistyneet räikeisiin ihmisoikeusrikkomuksiin ja ympäristön tuhoamiseen.
Bakan argumentoi, että koska yhtiö on suuri organisaatio, jolla on vain yksi ja ainoa toimintamuoto, eli voiton maksimoiminen, se ohjaa minkä tahansa yksilön noudattamaan tätä periaatetta, riippumatta tämän henkilökohtaisista asenteista. Vähän sama argumentti, mitä monet sotilaat esittävät, kun tekevät jotain kamalaa: ”noudatin vain käskyjä”.
Bakan tietenkin varmistaa, että lukija ymmärtää, että hän kritisoi nimenomaan suuria osakeyhtiöitä eikä naapuruston nakkikioskia tai mummon ompelupuotia. Kuten minäkin, kirjailija on huomannut, että vapaan markkinatalouden puolustajat aina yrittävät siirtää keskustelun pienempiin yksiköihin, ihan kuin samat lainalaisuudet ohjaisivat Ahmedin nakkikioskia ja British Petroleum -yhtiötä, vaikka vain jälkimmäisellä on pienen valtion budjetti ja konttoreita ympäri maailmaa.
Kirjailija haastaakin useita kertoja neoliberalismin pääteoreetikon Milton Friedmanin teesejä, joiden mukaan yhtiön ei pitäisi olla muulle vastuullinen kuin osakkeenomistajien rahasalkuille. Bakanin mukaan tämä periaate on tuhoisa ja täysin utopistinen, koska suuryritykset ovat niin valtavia ja vaikutusvaltaisia organisaatioita, että mikä tahansa, mitä nämä tekevät, vaikuttaa miljoonien ihmisten ja eliöiden elämään, joten yritysten on pakko olla vastuussa muillekin kuin jollekin kapealle eliitille.
Bakanin mielestä yhtiöiden pitäisi olla yhtä tilivelvollisia kuin valtion organisaatiot, joihin pätevät muutkin vaikuttamiskeinot kuin boikotti.
Kirja ei kuitenkaan ole täydellinen. Vaikkakin teoksen talousihanteet ovat enemmän sosiaalidemokraattisia tai keynesiläisiä kuin radikaalivasemmistolaisia, niin kirjailija oli lähdekritiikissään aika laiska. Monille pääväitteille toki löytyy asialliset lähteet, mutta usein kirja käyttää muutamaa esiin nostettua esimerkkitapausta, joihin viittaukset löytyvät ja vetää niistä huikeita johtopäätöksiä ja yleistyksiä, joita ei sen enempää perustella.
Kirjailija esimerkiksi nostaa esiin jonkun ympäristöä pilaavan yrityksen ja sen jälkeen julistaa ”ja tämä on yleinen toimintatapa yrityksissä”. En epäile, etteivätkö muutkin yhtiöt saastuta, mutta olisi vähän uskottavampaa, että kirjailija esittäisi jotain dataa, joka todistaa väitteen ”yleinen toimintatapa”.
Tämän lisäksi kirjailijan yksi pääargumenteista on, että nykyinen yhtiömuoto on luonteeltaan psykopaattinen ja tämän vuoksi sen toimintatapaa pitää rajoittaa lainsäädännöllä. Vaikka yhdyn siihen, että täysin rajoittamaton vapaa markkinatalous, jota Friedman ajaa on täysin utopistinen, jättimäisen organisaatiomuodon patologisoiminen on täysin tarpeetonta ja tyhmää.
Bakan menee omassa vertauskuvassaan niin pitkälle, että hän kysyy psykiatria diagnosoimaan yhtiömuotoa kuin tämä olisi jokin neuroottinen potilas. Kaikkea sitä lääketieteen ammattilainen joutuu tekemään rahasta! Koko kappale yhtiön ”luonteenpiirteiden” analysoinnista oli turha, kun muut kirjan argumentit olivat mielestäni tarpeeksi painavat.
Ehkä lempiosioni kirjassa oli historiallinen katsaus siitä, kuinka monta kertaa yhtiöt ovat tukeneet fasismia ja jopa yrittäneet kerran tukea USA:n fasistista vallankaappausta. Näihin ainakin löytyivät ihan kattavat viitteet. Kirjailija käyttääkin näitä fasismitapauksia osoittaakseen, miten pitkälle voiton tavoittelu voi mennä.
Bakanin mukaan jos yhtiöille annetaan täydellinen vapaus tehdä ihan mitä huvittaa, yhtiöt joko tulevat hallitsemaan kaikki ihmisen elämänmuodot, muuttuen näin käytännössä fasistiseksi valtioksi tai eriarvoisuus tulee kasvamaan niin jyrkäksi, että fasismi tai kommunismi tulevat nousemaan köyhälistön suosioon, jolloin verinen kapina tai vallankumous tulee puhkeamaan. Viimeistään silloin kapitalismin bileet tulevat loppumaan ja kenelläkään ei tule olemaan hauskaa.
Yhtiö on aika epätasainen tekele, joka ei mielestäni vakuuta ketään muuta kuin sellaisia, jotka ovat jo samaa mieltä kirjailijan kanssa yhtiöiden haitallisista vaikutuksista. Mielestäni tämä on hyvä historiankirja, mutta huono argumentoimaan yhtiömuodon rajoittamisesta yleishyödylliseksi organisaatioksi.
Tästä kirjasta on muuten tehty samanniminen dokumenttielokuva, joka käsittelee samoja asioita, joten jos viitteiden tarkistus ei kiinnosta, niin dokumenttielokuvan katsominen on viihdyttävämpää.