David Nicholls: Yhtä matkaa

Yhtä matkaa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Helsingin Sanomien lauantaiesseessään Aino Frilander pohti hiljattain, mitä järkeä kulttuurimatkailussa on. Miksi täytyy kuluttaa luonnonvaroja siihen, että pääsee ottamaan itsestään selfien kuuluisan patsaan tai paikan kanssa? Tekstissään hän viittaa myös grand touriin eli Euroopan kiertomatkaan, joka oli aikoinaan englantilaisten aatelispoikien itsenäistymisriitti.

Grand tourille lähdetään myös David Nichollsin uusimmassa romaanissa Yhtä matkaa. Nicholls tunnetaan niin kirjoittamastaan tv-sarjasta Rimakauhua ja rakkautta kuin muutaman vuoden takaisesta best selleristä, Sinä päivänä.

Yhtä matkaa kertoo siitä, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun suhteen alkuhuuma laskee ja vuosikausien arki alkaa. Douglas Petersen on 54-vuotias biokemisti, jonka taiteilijavaimo eräänä kevätaamuna ilmoittaa, että 25 vuoden avioliitto on ohi. Liiton viimeiseksi oljenkorreksi muodostuu kesälomamatka, grand tour, jonka Douglas vielä järjestää vaimolleen Connielle sekä perheen 17-vuotiaalle Albie-pojalle.

Samalla kun perhe aloittaa junamatkan Englannista kanaalin ali Eurooppaan, alkaa Douglas muistella läpi suhdettaan Connien kanssa aina ensitapaamisesta siihen aamuyöhön, josta kirja alkaa. Ykstotisen kemistin ja boheemin taiteilijan alkutaival oli perin onnellinen, mutta sitten alkoi todellinen elämä. Nicholls on ehdottomasti parhaimmillaan kuvaillessaan pitkän avioliiton vaiheita ja vaikeuksia. Tarinan toisella tasolla tapahtuva grand tour äityy välillä hurjaksi kohellukseksi ja Douglasin matka tragikoomiseksi odysseiaksi, mutta analyyttinen isyyden ja miehuuden pohdinta huokuvat viisautta. Douglas ei tosin itse kykene näkemään omia virheitään eikä sitä, millainen miesten ketju hänen suvussaan jatkuu.

Teos on samalla sekä viihdyttävä matka eurooppalaisiin suurkaupunkeihin että erään avioliiton ruumiinavaus. Kun ei anna nokkelien dialogien ja jossain määrin yksipuolisten henkilöhahmojen ärsyttää, on Yhtä matkaa mainiota luettavaa. Teos ei juuri tarjoa yllätyksiä, mutta täyttää täysin lajityyppinsä, viihdekirjallisuuden, vaatimukset.

Suosittelen kevyeksi kesäkirjaksi riippukeinuun. Luontoakin säästyy, kun grand tourinsa voi tehdä lukemisen välityksellä ilman saastuttavia lentomatkoja.

Heidi V.

Kieleen ja kirjallisuuteen intohimolla suhtautuva Heidi Viherjuuri asuu ja työskentelee tällä hetkellä Saksassa. Innostuu tulevaisuuden klassikoista ja novelleista ja pitää kielitajuaan yllä lukemalla uutta kotimaista proosaa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 325 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...