Ville Pirinen: Yhesti yhes kymmenennes paikas

Yhesti yhes kymmenennes paikas

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ville Pirisen pitkittäistutkimus suullisen tarinaperinteen parissa jatkuu. Yhesti yhes kymmenennes paikas on nimensä mukaan jo 10. uskomattomien juttujen kokoelma, jossa jollain tavalla kummallisia tai muuten kertomisen arvoisia juttuja on sovitettu sarjakuvan muotoon. Sarjan aiempiin osiin verrattuna tämä kymmenes albumi on selvästi erilainen: kokoa on kasvatettu, kansia kovetettu ja värejäkin hieman lisätty. Perussisältö on kuitenkin taattua Piris-laatua.

Albumin pääjutut kertovat pienen paikkakunnan kovisten kesäisestä irtiotosta Ruotsin-laivalle sekä (tietysti!) kovasta kakkahädästä kirpputorilla. Päähuomion vie kuitenkin Pirisen analyysi tarinankerronnan kautta luotavista muistoista. Taustalla on teoria ainakin jossain määrin kaksijakoisesta ihmismielestä: että ihmisellä on havainnoiva mieli, joka pitää huolen selviämisestä eteen tulevissa tilanteissa, ja että tämän lisäksi on muistot luova ja tallentava kertova mieli. Muistoihin voi vaikuttaa, itse asiassa ne muokkautuvat aina niitä tarkasteltaessa. Ja muistosta kerrottaessa se muokkautuu edelleen. Ville Pirinen luki tämän internetistä (joten se on totta) ja minä kuulin sen Piriseltä, ja nyt kun sinä luet tätä minun tulkintani läpi, saadaan ymmärrykselle ainakin jo kolmas taso.

Tällainen tarinankerrontatasojen limittyminen on oikeastaan se juttu, minkä vuoksi Yhesti yhes X paikas -sarja on tehty, tämä on sarjaa koossa pitävä voima, ja varmaankin myös tae sen jatkumiselle. Pirinen on kiinnostunut tarinoiden muokkautumisesta, kun niitä kerrotaan edelleen. Niihin tulee aina uusia elementtejä, joko tahallisten tai tahattomien lisäysten vuoksi. Ja niinpä kauas alkuperästään edenneiden legendojen suhde (mahdolliseen) alkuperäiseen tapaukseen on lähinnä viitteellinen.

Samaan aikaan sarjan kymmenennen osan julkaisun kanssa tuli ulos myös uusintanide sarjan kolmesta ensimmäisestä osasta. Kätevästi yksiin kansiin nidottu Yhesti yhes paikas 1–3 (Suuri Kurpitsa, 2017) sisältää muutamia alkuperäisiä vihkosia kommentoivia uusia juttuja sekä varsin oivalliset Topi Äikkään kirjoittamat loppusanat satunnaisesta kohtaamisesta taiteilijan kanssa.

Minä aion pysyä Yhesti yhes X paikas -sarjan fanina hamaan tulevaisuuteen asti. Mainioita sarjiksia ovat ne. Vaikka jonkin verran eritepainotteisia toisinaan.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...