Monena vuonna kesäloma on ollut minulle uusien kirjailijalöytöjen aikaa. Viime vuonna luin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjaa, muutamaa vuotta aiemmin löysin Johan Bargumin. Näyttää siltä, että tästä kesästä on tulossa minulle Asko Sahlbergin kesä. Yhdyntä on toinen lyhyen ajan sisään lukemani Asko Sahlbergin lyhyt romaani, eikä mikään viittaa siihen, että nämä kaksi jäisivät ainoiksi.
Helmikuu 1944. Neuvostoliiton ilmavoimat pommittavat Helsinkiä. Bulevardilla, lähes tyhjässä luksusasunnossa Axelia ja Valmaa kiinnostavat kuitenkin aivan toiset asiat. Kaksi ihmistä kohtaa kahvilassa. He pakenevat yksinäisyyttään toistensa syliin. Ja mitä pahaa siinä olisi – aikuiset ihmiset, vapaa tahto – kun koko maailma on muutenkin räjähtämässä käsiin? Pommikoneiden pauhatessa kaupunki käy taistelua elämästä ja kuolemasta. Pienen hetken ajan maailman voi kuitenkin typistää yhteen vuoteeseen.
Kuten aiemmin lukemani He, myös Yhdyntä onnistuu kertomaan suuren tarinan pienessä tilassa. Axelin ja Valman näkökulmia täydentää kaikkitietävä kertoja, joka käyttää silloin tällöin harkittuja psykologisia puheenvuoroja, asettaa hahmojaan isompaan kontekstiin. Kerronnan täsmällisyys ja rakenteen harkittu muoto toimivat alusta loppuun kellosepän tarkkuudella. Seksi on pääasia, kyllä, mutta erotiikalla Sahlberg ei erityisesti mässäile, ennemminkin hän suhtautuu Axelin ja Valman tarpeisiin ja tunteisiin viileän analyytikon tavoin. Tyylikästä.
Seuraavaksi taitaa olla aika kokeilla, miltä Sahlbergin laajemmat proosateokset maistuvat. Odotan mielenkiinnolla, ja vinkkaan samalla muille kokeiluun!