Elizabeth Noble: Yhdessä jälleen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Voiko oikea ensirakkaus kestää läpi elämän? Susannah oli rakastunut Robiin jo hyvin nuorena, heidän suhteensa kesti pitkään ja molemmat odottivat jotain. Mitään heidän välillään ei tapahtunut, mutta suloisen herkät muistot jäivät. Vuodet kuljettivat heidät väkisinkin erilleen ja Susannah päätyi lyhyeen ja dramaattisesti loppuneeseen avioliittoon. Nyt hän elää avosuhteessa miehen kanssa, jolla on jo valmiina lapsikatras sekä sovittu vuorohoito­systeemi. Doug tuntuu kuitenkin kylmältä ja hiukan liiankin suostuvalta entisen vaimonsa temppuiluun. Lapsetkaan eivät oikein osaa suhtautua tilanteeseen.

Susannahin rakkain ystävätär sairastuu vakavasti ja hän saa muuta ajateltavaa kyyditessään Ameliaa hoitoihin sekä huolehtiessaan tämän hyvinvoinnista. Myös vanha rakkaus alkaa nousta kuin uudelleen Robin palattua takaisin kotimaahansa ilman vaimoaan, jonka tämä nai aikoinaan odottamatta ja muille kertomatta. Dramaattinen pako Ranskaan ei Susannahin tilannetta helpota, ei myöskään Robin vaimon haavoittuminen sekä sen jälkeiset päätökset. Miksi elämä ja ihmissuhteet ovat niin vaikeita? Miksi joitakin jäävät vaivaamaan jo vuosia, vuosia sitten kohdatut onnelliset hetket sekä tietyt toteuttamattomat haaveet?

Elizabeth Noblelta oikeastaan hänelle hyvin tyypillistä ihmissuhdedraamaa, joka ei kuitenkaan ole liian makeaa eikä traagista. Susannahin isän sanoin ”Elämä ei ole mustavalkoista. Se on harmaata, jossa on miljoonia eri sävyjä!”. Jokaisella on valta omiin päätöksiinsä, mutta jokaisen pitäisi myös kunnoittaa toisten syvimpiä tunteita sekä heidän päätöksiään. Siitä johtumatta, mistä ne sitten riippuvatkaan.

Yhdessä jälleen on ihmissuhde- ja lukuromaani, joka antaa ehkä pohtimisen aiheita omille päätöksilleen ja vapauden myös tehdä niitä ilman katumusta. Hyvää pohdintaa perhe-elämästä, sen vaatimuksista sekä erilaisten ystävyys­suhteiden tärkeydestä jokaiselle. Kirja ei onneksi ole liian romanttinen eikä dramaattinen, joten siitä saa ehkä enemmän irti monessakin mielessä.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...