Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vahvat tunteet ovat yhä läsnä, niitä ei ikä laimenna; tunteiden laatu vain muuttuu. Lempeyden sijalle kihahtaa yhä useammin kiukku, kun ei aina jaksa kuunnella sitä samaa pakkomielteistä hokemaa:
”Impi on kuollut, Leevi on kuollut, Toivo elää, Antti elää, Marlene Doktar elää ja Sofia.”
Riitan Topi siinä päivittäisessä puuhassa. Riittaa ahdistaa; yrittää hän kuitenkin olla tyyni ja rauhallinen, selittää, mutta kyllä tuontapainen aviopuolison käytös painaa ja murehduttaa mieltä: ”Kyllä siinä on romanssi tiukalla.”
Olemme Uosukaisten arjessa Imatralla vuonna 2020. Asiat ja olosuhteet ovat muuttuneet sitten Liehuvan liekinvarren, 1996, jolloin vesisängyssä meno oli toisenmoinen:
”Ja sinähän viet. Minä metelöin, ehken niinkään vikise. — Niin nuorena. Meillä on ollut ihana elämä. Olemme naineet paljon, kerta kerralta olen ollut rintaa, reittä ja revaa koko nainen.”
Poliitikko, äidinkielen opettaja, eduskunnan puhemies jne. Riitta Uosukainen, s. 1942, on kirjoittanut puolensataa sivua nykyarkipäivistä joita hallitsee aviopuolison alzheimer. Kirjoitus on persoonallista ja eläväistä. Harmi että kirjoitusta on vain noin vähäinen määrä. Persoonalliset aikanaan pidetyt sisällökkäät juhlapuheet, joita on sitten loput satakunta sivua, eivät jaksa sytyttää.
Uosukaisten arki on kiinnostavampaa seurattavaa kuin Uosukaisten juhla! Niistä moni omaishoitaja saa uskoa, lohtua ja toivoa päivittäiseen jaksamiseensa huomatessaan, jottei se sen helpompaa ole menestyneimmilläkään: se arjesta selviytyminen. Terrieriksi muuttuminen siinä sivussa:
”Silloin tuli esiin tilanteessa muutos, jonka kastoin terrieri-ilmiöksi. Topin kertakaikkinen kieltäytyminen lähtemästä tyrmäsi minut.”