Tiihonen puskee edelleen sieltä jostakin. Taas on piirretty kirja täyteen rumia tussipiirustuksia ja luodattu rujouden estetiikkaa laarinpohjia myöten. Luvassa on ruokotonta huumoria, alapääjuttuja, onnettomia puujalkoja — ja nappiosumia sen verran, että kirjaa suvaitsee suositella.
”Ei kotini ovi ees narahtanut”. Miten voikin rujon yksinkertainen piirros osua kohdalleen noin erinomaisesti. Sieltä jostakin -kirjan arviossa Hannu mainitsi Tiihosen vertailukohdiksi Hugleikur Dagssonin ja Gary Larsonin, mutta minusta Tiihonen on oikeastaan törkeämpi ja rujompi Glen Baxter. Samaa outoa hohtoa.
Ei herkille, ei helposti loukkaantuville, ei lapsille. Lapsellisille, kyllä, sen verran infantiilia Tiihosen alapäähuumori paikoin on. Oma viehätyksensä tässä on, vaikka jokainen ruutu ei niin osukaan. Rajoja pitää tökkiä, kyllä sieltä lopulta jostain kohtaa huumori repeää kun tarpeeksi tökkii.