Myönnän, etten ole lukenut Aleksis Kiven Seitsemää Veljestä muuta kuin pätkän kouluaikana. Mutta pääasiat jäivät mieleen: seitsemän orpoa poikaa, jotka asuvat keskenään, eivätkä opi lukemaan.
Riina Katajavuoren Wenla Männistö -kirjassa on myös seitsemän syrjäytymisvaarassa olevaa veljestä, mutta he eivät olekaan keskiössä. Päähenkilöinä ovat naiset. Alli katselee poikiaan pilven reunalta, pesijä Kajsa antaa oman sävynsä kaupunginosan arjen katsantaan ja kätilön isätön tyttö Wenla Männistö koittaa miettiä kukkeimmassa iässään, kenet veljessarjasta ottaisi. Vaikka veljekset kokevat tietenkin kasvun teoksen aikana, suurimman kasvun kokee Wenla, jonka hormonit eivät toki lakkaa hyrräämästä, mutta asettuu hän kuitenkin.
Teksti rullaa, koska se on kirjoitettu miltei näytelmä muotoon. Rikkaassa kielessä ja kuvailussa pääsee Katajavuoren runoilijatausta oikeuksiinsa. Alkuperäisen Seitsemän veljeksen hengessä myös Wenla Männistössä on lauluja, joiden avulla päästään syvemmälle päähenkilöiden pääkopan sisälle.
Jollet Aleksis Kivea jaksa lukea, lue edes tämä.