Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme

Linna on aina ollut kotimme

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

We Have Always Lived in the Castle alkaa näin (suomennos omani):

Nimeni on Mary Katherine Blackwood. Olen kahdeksantoistavuotias ja elän siskoni Constancen kanssa. Olen usein ajatellut, että vähän onnekkaampana olisin voinut syntyä ihmissudeksi, koska molempien käsieni keskimmäiset sormet ovat yhtä pitkiä. Olen kuitenkin joutunut tyytymään siihen mitä olen. En pidä peseytymisestä, enkä koirista, enkä metelistä. Pidän siskostani Constancesta, ja Richard Plantagenet’stä, ja Amanita phalloidesista, kavalakärpässienestä. Kaikki muut perheenjäseneni ovat kuolleet.

Kuinka tämän esittelyn jälkeen voisi olla pitämättä Mary Katherinesta? Hän asuu siskonsa ja Julien-setänsä kanssa Blackwoodin perheen kartanossa. Muut perheenjäsenet kuolivat joitakin vuosia sitten kohutussa myrkytystapauksessa: sokerissa oli arsenikkia. Constance, joka oli ostanut arsenikin, ei syö koskaan sokeria, Mary Katherine oli rangaistuksena passitettu yläkertaan ilman illallista ja Julien söi vain vähän sokeria. Kaikki muut kuolivat.

Constancea syytettiin murhista, mutta hänet vapautettiin syytteistä. Sen jälkeen kolmikko on elänyt pientä, hiljaista elämäänsä kartanossa. Läheisen kylän asukkaat vihaavat Blackwoodeja ja jokaviikkoinen ostosreissu on Mary Katherinelle melkoinen koettelemus. Selvitäkseen vaikeista tilanteista Mary Katherine on kehitellyt monenlaisia rituaaleja ja taikakonsteja.

Pieni ja rauhallinen elämä järkyttyy eräänä päivänä, kun sisarusten serkku Charles ilmestyy paikalle. Mary Katherine näkee Charlesissa heti vaaran, jolta on suojauduttava, mutta Constance ei näe vaaraa, vaan päästää Charlesin sisään ja perheen elämään. Lopputulos on julma.

Mary Katherine on kaikessa omaperäisyydessään, taikauskoisuudessaan ja – suoraan sanottuna – hulluudessaan yksi kiehtovimmista romaanipäähenkilöistä aikoihin. Jo siksi We Have Always Lived in the Castle kannattaa lukea.

(Arvio on kirjoitettu englanninkielisen alkuteoksen pohjalta ennen suomennoksen ilmestymistä.)

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...