Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Hurrikaani Maria aiheutti vuonna 2017 Karibianmeren saarilla mittavat tuhot ja varsinkin Puerto Rico sai kärsiä sekä luonnonvoimista että myös epäpätevistä avustusoimista, jotka onnistuivat osaltaan syventämään kärsimystä. Tästä kaksoiskatastrofista kertoo paikan päällä työskennellyt kokki José Andrés, World Central Kitchen -avustusjärjestön perustaja kirjassaan We Fed an Island : The True Story of Rebuilding Puerto Rico, One Meal at a Time.
Andrés saapui Puerto Ricoon neljä päivää hurrikaanin jälkeen. Mikään ei saarella toiminut. Infrastruktuuri oli suurelta osin tuhoutunut, saarella ei ollut sähköjä ja rahaa ei voinut nostaa, ja vaikka sitä taskun pohjalta olisikin löytynyt, kaupat ammottivat tyhjyyttään. Kun hanasta ei tule enää vettä ja ruokaa ei joko ole tai sitä ei voi lämmittää, ollaan syvällisten kysymysten äärellä. Andrés saa järkytyksekseen kuitenkin huomata, että avustusjärjestöt eivät pidä ruokahuoltoa prioriteettilistalla erityisen korkealla.
Näin alkaa Andrésin taistelu puertoricolaisten ruokkimiseksi. Tuttavan yhden ravintolan keittiöstä alkanut avustustoiminta levittäytyy lopulta ympäri saarta ja kasvaa 100 000 päivittäiseen ruoka-annokseen. Ruokahuollon järjestäminen ei kuitenkaan ole kirjan mielenkiintoisinta antia vaan Andrésin pohdinnat avustustoiminnan sudenkuopista ja siitä, miksi varsinkin suuret ja vakavaraiset avustusjärjestöt tuntuvat saavan aikaan niin vähän.
Erityistä kritiikkiä satelee myös Trumpin hallinnolle ja FEMA:lle (Federal Emergency Management Agency). Puerto Rico kuuluu Yhdysvalloille, mutta siitä huolimatta saaren asukkaat eivät koe olevansa samanarvoisia kuin mantereella elävät ja Andrés kutsuukin Yhdysvaltain asennetta saareen pohjimmiltaan kolonialistiseksi. Hidas reagointi ja omituinen välinpitämättömyys näkyy monella tavalla Yhdysvaltain avustustyössä; Haiti sai aikanaan esimerkiksi enemmän avustusta Yhdysvalloista.
Kirja olisi ehkä kaivannut hienoista taustoittamista tästä Puerto Ricon erikoisesta oikeudellisesta asemasta ja suhteesta Yhdysvaltoihin. Puerto Ricolla on käsittääkseni aika rajatut mahdollisuudet toimia Yhdysvaltain ohi ja hommata apua muualta, vaikka tarve olisi miten akuutti. Andrés ei kuitenkaan ole varsinainen tietokirjailija tai tutkija, joten tällaiset kysymykset jäävät vastaamatta ja näkökulma pysyy kirjassa tiukasti henkilökohtaisena.
Andrésin kokemukset kentällä ovat kyllä kieltämättä häkellyttävät; avustusjärjestöt eivät tee yhteistyötä, ja alihankkijoiden kilpailuttamiset ovat pitkällinen prosessi, jossa lopputuloksen määrittää pikemminkin Excel-taulukko kuin reaalitilanne kentällä. Joustava reagoiminen on mahdottomuus. Ongelmien pohjimmaisena syynä Andrés näkee isojen avustusjärjestöjen hierarkkisen organisaatiorakenteen. Andrés itse soveltaa niin sanottua litteä organisaatio -mallia, jossa ei ole selkeää johtoa ja eri tiimit ovat enimmäkseen itseohjautuvia.
We Fed an Island ei ole mikään neutraaliin sävyyn kirjoitettu tietokirja, se on tuohtunut muistelma, melkeinpä manifesti, siitä kuinka katastrofiapu pitäisi miettiä uusiksi. Jäin miettimään missä määrin Andrésin mainitsemat ongelmat vaivaavat eurooppalaisia avustusjärjestöjä. Kirjassa haukuttu Punainen Ristihän esimerkiksi on nimenomaan Yhdysvaltain Punainen Risti, jonka maine on uiskennellut loassa viimeistään Haitin tapahtumien jälkeen.
We Fed an Island on mielenkiintoinen katsaus Puerto Ricon katastrofiin, Trumpin hallintoon ja ennen kaikkea katastrofiavun byrokratiaan. Pienestä toistosta kärsivä kirja olisi hyötynyt hyvästä kustannustoimittajasta, mutta meneehän tämä hyvin näinkin, suosittelen!