Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Samuel Beckett ei taatusti ole helpon kirjailijan maineessa. Toisen maailmansodan aikoihin kirjoitettu absurdi romaani Watt vahvistaa tätä hankalaa kuvaa. Caj Westerbergin työ teoksen kääntäjänä on ollut haastava, ja jo näin alkuun totean, että hienosti on onnistuttu. Watt on omituinen romaani, jonka luettuaan lukijalle jää tunne siitä, että häntä on nyt harhautettu kunnolla.
Mistä kirja kertoo? Mistä minä tiedän! Siinä on kyllä tarina Wattista, herra Knottin taloon pestautuvasta palvelijasta, sekä hänen matkastaan kohti taloa ja talosta pois. Aikaa kuluu ehkä jokunen vuosi? Väliin tulee pitkiä, jopa useiden kymmenien sivujen tajunnanvirtavyörytyksiä, joissa on hennon koominen pohjavire, vaikka niissä kuvatut sattumukset ovat jotensakin traagisia. Teoksen ehdoton tavaramerkki ovat uskomattomat luettelot, joissa käydään erilaisten tilanteiden kaikki mahdolliset ilmenemismuodot, parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) moneen kertaankin. Aika monella tavalla voivat tuomioistuimen jäsenet esimerkiksi olla katsomatta toisiaan, tai tohveli, sukka ja saapas mennä jalkoihin. Tuntuu, että jokaisessa mahdollisessa tilanteessa Beckett tahallaan vetää kirjaansa yhä pahempaan umpisolmuun.
Erään mahdollisen tulokulman Wattiin tarjosi ystäväni, joka kertoi ammattikouluopettajasta, joka johdattaa vähän lukeneita nuoria kirjallisuuden tulkinnan pariin yhdellä yksinkertaisella kysymyksellä: kuka puhuu. Beckett hämärtää kertojan ja kerronnan rajoja, sotkee rakennetta ja poukkoilee asiasta. Vain seuraamalla, kuka puhuu, voi jo ymmärtää paljon. Mutta voiko Wattia ymmärtää? Hänelle kaikki inhimillinen tuntuu olevan vierasta, eikä hän pysty olemaan luontevasti missään. Miten Wattin kaltaisesta hahmosta saa otteen? Kirjan kertoja kertoo Wattin kertoneen tarinansa hänelle, mutta jatkuvasti ollaan kiinni jossain ongelmassa: Wattin mumisevassa äänessä, pirstoutuneissa lauserakenteissa ja yleensä siinä, onko Watt itsekään ymmärtänyt vastaanottamaansa.
Relevantti kysymys on myös, onko Wattin tarinassa itse asiassa edes mitään kiinnostavaa. On siinä, ja tavassa kuinka se on kirjoitettu. Watt on teos, joka ei kerralla tyhjene. Keskustelimme siitä lukupiirissämme taannoin, ja eräs meistä aikoi hankkia sen omaan hyllyynsä vain siksi, että voisi parinkymmenen vuoden kuluttua siihen palata. Watt käy dialogia lukijansa kanssa, haastaa ymmärtämään. Yhtä oikeaa vastausta ei ole. Tämä on hieno kirja, lue!
