Ihmiskunta on tuhon oma: 2000 vuotta vanha lipas paljastaa sisältään ikävänpuoleisen ruttoviruksen, joka leviää maanosasta toiseen tappaen kaiken väestön. Amerikkaan virus ehtii tietenkin viimeiseksi, joten jotain voi olla vielä tehtävissä. Ihmiskunnan viimeinen linnake kilpistyy Los Alamosin huippulaboratorioihin, joissa tiedemiehet ja -naiset yrittävät kloonata virukselle vastustuskykyisen ihmisen vuodelta nolla. Ongelmia odotetusti seuraa, kun käpälöidään Jeesuksen oletetulta kuolinpaikalta kotoisin olevia luita.
Kirja vaatii lukijalta melkoista uskoa ja omaksumista, juonen uskottavuus kun on välillä pahasti koetuksella. Lisää huomautettavaa löytyy henkilöistä, joiden motiivit jäävät toisinaan epäselviksi. Myös teoksen maailmankuva hämmästyttää: Etelä-Amerikkaa ei mainittu tekstissä kertaakaan ja Eurooppakin ohitettiin parilla lauseella.
Hyvääkin sanottavaa toki on: kirja on aiheeltaan varsin kiinnostava ”mitä jos”-ajatusleikki ja käsittelee ajankohtaisia teemoja ajatuksia herättävästi. Itseäni kiehtoi ehkä eniten uskonnollinen tematiikka ja uskonnollisen hurmoksen synty ja seuraukset. Puutteistaan huolimatta Vuosi nolla on siis varsin mukaansatempaavaa luettavaa.