Alaotsikolla Vihreätukkainen punkkari opetteli miehisiä hyveitä, eli realityproosan parissa ollaan. Viimeksi olen tällaista kirjallisuutta lukenut kymmenisen vuotta sitten, kun viihdyin A. J. Jacobsin Raamatullisen vuoden äärellä.
Nyt on käsillä vähän tavanomaisempi aihe, joka koskettaa useampia – kirja on kuulemma vedonnut juurikin tällaisiin Joonas Konstigin kanssa samaa noin nelikymppistä ikäluokkaa oleviin. Mitä pohjimmiltaan tarkoittaa olla herrasmies, millaista on olla hyvä ihminen? Kysymykset ovat hyviä.
Kuten realityproosaan kuuluu, kirja on matka ja kehityskertomus. Konstig on nuorempana ollut punkkari, joka näyttää keskisormea käytöstavoille ja porvarillisuudelle. Matkan varrella ihmisvihaajasta kuoriutuu suhtkoht sulavakäytöksinen ihminen, joka pystyy esiintymään edukseen monenlaisissa tilanteissa, mutta ei se aivan mutkattomasti suju.
Filosofisen pohdiskelun lisäksi on kiitettävä annos heittäytymistä. Konstig löytää vuoden aikana itsensä paitsi jututtamasta Kaarina Suonperän ja Matti Klingen kaltaisia aiheen asiantuntijoita, myös ratsastustunneilta, miekkailukurssilta, rugbyharjoituksista ja tanssikurssilta.
Ehkäpä tästä voisi itsekin ottaa opikseen. Jotain houkuttelevaa tässä asioiden tekemisessä ikään kuin vaikeamman kautta, luontaista ja helppoa vastaan, selvästikin on. Osa herrasmiehen hyveistä istuu vallan mainiosti omaan arvomaailmaani ja niitä koen jo toteuttavani.
Herrasmieheyteen liittyvä pukeutumisohjesääntö sen sijaan tuntuu omaan makuuni vähän materialistiselta ja vieraalta, mutta samalla olen kyllä hyvin tietoinen oman vaatekaappini rajoituksista ja puutteista.
Yhtä kaikki Vuosi herrasmiehenä on hyvin kirjoitettu, ajatuksia herättävä ja miellyttävällä tavalla henkilökohtainen kirja.