Anna-Lena Laurén: Vuorilla ei ole herroja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Alaotsikoltaan Kaukasiasta ja sen kansoista. Anna-Lena Laurén, jonka aikaisempi kirja Hulluja nuo venäläiset on myös arvosteltu Kirjavinkeissä, on jälleen koonnut erittäin mielenkiintoisen raportin. Kirjoittaja on Venäjästä ja sen tilanteesta pidempään kirjoittanut toimittaja, joka on tällä kertaa hankkiutunut maihin ja paikkoihin, joihin vain harva on aikaisemmin päässyt tutustumaan.

Teos on selvitys maista ja alueista, joista yleensä kuulemme vain uutisissa. Kuka teistä muuten tietää, missä tarkkaan ottaen sijaitsee Kabardi-Balgaria? Tämä kirja on erinomaisen hyvä tietoisku; jokaisen valtion kartta ympäröiviin maihin nähden, sijainti, väkiluku, kansalaisuudet ja pikkutiedot sekä lyhyt selvitys maasta aina kunkin osan aluksi antavat jo käsityksen asiasta.

Laurén kirjoittaa ihmisistä, niistä tavallisista pienistä ihmisistä, lapsista, nuorista ja vanhoista, jotka ovat kärsineet sodista. Heidän tavoistaan, kielistään, kulttuuristaan, historiastaan, elinoloistaan, ajatuksistaan. Sekä tietysti islamista ja muustakin uskontokäsityksestä näillä alueilla – aika jännittäviä toteamuksia, muuten. Toki hän kertoo myös omista hankaluuksistaan matkoilla sekä siitä totuudesta, että mikään tiedonvälitys ei Venäjällä nykyään ole puolueetonta. Hän kritisoi myös valtaapitäviä, korkeinta johtoa sekä eri maissa että itse Venäjällä.

Kirja on jännittävä ja myötäelävä, kritisoiva ja analyyttinen selvitys Kaukasian lähes jatkuvasti muutoksessa olevasta tilanteesta. Eräiden maiden luottamuksesta Venäjän materiaaliseen apuun, toisten lähes sisällissotamaisesta tilanteesta ja pitkään kytevästä vihasta. Yhteistä lähes kaikille maille ovat kuitenkin köyhyys, korruptio ja väkivalta, ne ovat jokapäiväistä elämää. Suosittelen yleissivistyksen nimissä jokaiselle luettavaksi. Hyvä käsikirja päivittäisten uutisten kuuntelun ja katselun viereen!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...