Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tartuin tähän kirjaan kahdesta syystä. Toinen oli kirjoittaja, Vilja-Tuulia Huotarinen, toinen taas kirjan kaunis kansikuva, johon kirjan kuvittaja Anna Emilia Laitinen on piirtänyt kirjan päähenkilön, juoksevan vuoren.
Kirja tosiaan kertoo nuoresta vuoresta, joka syntyy ja jököttää muiden vuorien vieressä, kunnes huomaa, että kaikki sen ympärillä on liikkeessä. ”Miksi vuoret eivät juokse?”, vuori ihmettelee ja päättää kasvattaa itselleen jalat. Jalkojen kasvattaminen käy helposti ja vuori pääsee liikkeelle maailmalle.
Vuori löytää useammankin paikan mihin asettua ja tilaisuuksia olla avuksi ja hyödyksi: se antaa suojaa hevoslaumalle, viihdyttää kaupunkilaisia laskettelukeskuksena ja toimii lunnien pesimäsaarena. On hauskaa olla tarpeellinen, mutta liian pitkään ei voi samalla paikalla olla, muuten alkaa murentua. Niinpä vuori jatkaa aina matkaansa.
”Kaunis, villi ja viisas”, kehuu takakansi tätä pikku satua. Miksipä ei: ainakin kaunis, sillä Anna Emilia Laitisen kuvitus on todella kaunista. Erityisesti nautin mittakaavasta: iso vuori ja kaikki pienet asiat sen ympärillä, kaikki pienet hevoset ja lunnit ja puut ja ihmiset. Kuvitus on hyvin perinteisellä tavalla kaunista.
Huotarisen tekstissä on myös luonnetta ja syvyyttä, pieniä oivalluksia, jollaisia runoilijana kunnostautuneelta kirjoittajalta sopii toki odottaakin. Villiys näkyy ainakin tarinankerronnan vapaudessa, jossa ei takerruta yksityiskohtiin. Jos vuori haluaa juosta ja asettua kaupungin torille, niin se myös tekee, eikä siitä sen enempää!
Nyt ei ole käsillä pieniä lapsia, joille tätä lukea. Minulla on hieman sellainen aavistus, että tämä saattaa olla niitä kuvakirjoja, joita itse aikuislukijana arvostan enemmän kuin lapsilukijat. Makuasiat ovat tietysti yksilöllisiä ja on kovin vaihtelevaa, mikä lapsiin milloinkin vetoaa.
