Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tarja Jussila on valottanut lukijoilleen aivan valloittavaa sukutarinaa Anjalan Junkkarilta. Tämä Vuorenhaltijat-teos päättää sukusaagan, jonka mukana on ollut kiva kulkea, oppia tuntemaan kaikki heidät, jotka näissä kirjoissa mukana ovat olleet.
Vuorenhaltijat jatkaa siitä, mihin edellisessä osassa Paluu Junkkarille jäätiin ja mistä kaikki alkoi, kun oli aluksi vain Torpparin tytär Anjalan Junkkarilta. Saman suvun syövereissä ollaan ja miten tuttua se jo on. Silti uusia juttuja, asioita tulee vastaan.
Tarja Jussilan esiin kerrottu ajankuva on niin mielenkiintoista ja tuo väkisin omiakin muistoja mieleen. Ennen kaikkea kuitenkin sitä, miten ennen elettiin. Miten pärjättiin, kun tuntuu, että elettiin hautajaisia ja häitä. Sota varjosti kaikkea.
Tässä kirjassa ollaan Elsa Wähä-Haltian mukana, kuinka hän leskeytyy nuorena ja jää yksin viiden lapsen kanssa. Miten elettiin aikaa, jolloin tukia ei ollut ja sitä oli vaan pärjättävä. Naapuriapu oli tarpeen, isovanhemmat ja sukulaiset. Silti oli tila pantava myyntiin ja muutettava pienempään. Aina jotenkin pärjättiin.
Kun Aili sairastui, olivat hyvät neuvot tarpeen. Neuvoton lääkäri passitti tytön Viipuriin, joka oli siihen aikaan lääninsairaala, sillä Anjala kuului Viipurin lääniin. Aivan huippua oli sekin, millainen tietoisku välillä ponkaisee kirjan sivuilta, jos alkaisi lukijana jotain epäillä, niin eipä tartte! Niin oli myös tässä sairaalaosiossa, mistä itse ainakin olin hyvin otettu.
Kun sotaan oli talon pojan Vilhon lähdettävä, niin olihan Elsalla tytöt, joista jo Aili meni naimisiin ja sai lapsia. Elsa oli haikaillut jo pitkään sitä, että myisi kaiken ja muuttaisi Kotkaan, kun lapsetkin ovat jo aikuisia. Vaan miten se elämä sitten heitteli, niin se on vaan luettava!
Ymmärrän hyvin sen, että sukusaaga oli nyt tässä, mutta kaiken kaikkiaan oli ilo tutustua tähän tarinaan, lukea tästä suvusta ja elää kirjan sivuilla heidän mukanaan.
