Ilpo Rantanen: Vuonna 85 : Manserockin lyhyt oppimäärä

Vuonna 85

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

”Vuonna 1985? Silloin tapahtui kaikki.” Pantse Syrjä kiteyttää melko ytimekkäästi sen, missä Tampereen musiikkielämä meni 1980-luvun puolivälissä. Eppu Normaali, Popeda ja Juice Leskinen olivat suosionsa aallonharjalla. Pyhät Nuket, Catwalk, Ilona ja muut nousevat bändit löivät läpi. Myös underground oli voimissaan.

Jo tuolloin Tamperetta pidettiin yhtenä maailman tärkeimmistä HC-punkin päämajoista. Ja olihan Tampereella Love Recordsin jälkeen merkittävin kotimainen levy-yhtiökin, Epe Heleniuksen Poko Rekords. Ulkomusiikillisista seikoista kannattaa vielä oma lukunsa omistaa myös rautatieasemaa vastapäätä sijainneelle Hotelli Tampereen Aulabaarille, jota lukemattomat muusikot ja muusikkojen ympärillä pörränneet pitivät käytännössä olohuoneenaan (ja joskus makuuhuoneenaankin).

Ilpo Rantasella onkin riittänyt materiaalia ammennettavaksi manserock-kirjaansa varten, ja monia kiinnostavia artisteja ja yhtyeitä hän onkin joutunut rajaamaan projektin ulkopuolelle. Kirjan pääpaino on 1980-luvulla, mutta taustoitusta 1970-luvulle asti on toki asiaankuuluvasti mukana. Myös manserockin tulevaisuutta käsitellään jonkin verran, erityisesti Hautamäen perheestä pääsevät isä-Costellon lisäksi ääneen pojat Alex ja Jimi. Pelkkiä itsestäänselvyyksiä ei Ilpo Rantanen kuitenkaan ole tyytynyt käsittelemään, sillä mukana on myös monia marginaaliin joko haluamattaan tai vankasta halusta jääneitä musikantteja. Erityisen onnistunut valinta on se, ettei Rantanen rajoitu pelkkiin muusikoihin ja bändeihin, vaan muitakin musiikkielämän vaikuttajia paitakauppiaista musiikkitoimittajiin on mukana.

Rantanen on toteuttanut kirjan haastatteluilla ja lähinnä viittaa muiden aihepiiristä kirjoittamiin laajempiin historiikkeihin. Rantasen valitsema käsittelytapa toimii hyvin. Useimmat artistit pystyvät nyt, yli 25 vuoden päästä näkemään silloiset kuviot jo jotenkin objektiivisemmin ja isommassa viitekehyksessä. Useimmat haastateltavat muistelevat 80-luvun hulluja vuosia lämmöllä. Ja toki mukana on maistuvia anekdoottejakin, joita joko vahvistetaan tai korjaillaan (esimerkiksi Puntti Valtonen kumoaa tulleensa junalla Helsingistä varta vasten Aulabaariin juomaan, kun tuli vanhaa kotia ikävä – todellisuudessa hän tuli taksilla).

Vuonna 85 -kirjan mukana tulee myös 20 kappaleen kokoelma-CD, joka osaltaan palauttaa muistiin, miltä 80-luku kuulosti. Paljon hienoa musiikkia, paljon hienoja muusikoita, rentoa meininkiä ja – aitoa tamperelaisuutta. Suosittelen!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...