Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Janne Kukkosen Voro-sarjakuva on edennyt niin vahvasti, että hieman jopa hermostutti tarttua tähän viimeiseen osaan. Fantasiassa kun tuppaa usein olemaan sellainen ongelma, että itse matka on lopulta mielenkiintoisempi kuin eeppiseen finaaliin tukehtuva lopputulos. Voron kolmas osa ei aivan tyystin vältä tätä ongelmaa, mutta onnistuu kuitenkin paremmin kuin ensi alkuun pelkäsin.
Nuorella Liljalla on ongelma. Viime osan lopussa kuoleman käsiin päätynyt voro on päästänyt valloilleen voimat joita ei voi hallita, ja nyt on tilinteon paikka. Onneksi nuori sankaritar ei jää sanattomaksi edes kuoleman edessä ja saa peräti keploteltua asiat siihen malliin, että kuolema tulee messiin mukaan katsomaan, että hommat hoidetaan kuin pitää. Tässä onkin yksi iso syy miksi pidän tästä viimeisestä osasta. Kalma, Unholan herra tuo kerrontaan tarvittavaa huumoria ja myös Tulikiven heimon shamaani saa tarinassa suuremman roolin, osoittautuen yllättävänkin mielenkiintoiseksi ja sympaattiseksi hahmoksi.
Lopussa on sitten tietysti luvassa kunnon mäiskettä ja jumalten valtapeliä. Jos nyt fantasia-genren yleisistä konventioista puhutaan niin Voro ei koskaan ole ollut genrensä sisällä erityisen omaperäinen, ja erityisesti eräs Liljan menneisyydestä paljastuva salaisuus on sen verran kulunutta laatua, että se aiheutti lähinnä pitkän huokaisun. Loppua kohden Kukkonen kuitenkin terävoittää kirvestään, ja sen kummemmin mitään paljastamatta, loppu on kuin onkin tarpeeksi omaperäinen ja myös tarinan epilogi tuntuu omalta osaltaan tyydyttävältä.
Näin kolmannen osan luettua voi hieman miettiä mitä tästä trilogiasta jäi lopulta käteen. Vaikka Voro ei kenties ole maailman omaperäisin tarina, niin se ei loppujen lopuksi hirveästi haittaa, sillä tarinan vetovoima on sen erinomaiset hahmot, joita korostaa Kukkosen ilmeikäs piirustustyyli. Sarjakuvan toiminnallisuus on myös omaa luokkaansa, harva piirtäjä saa toimintakohtaukset elämään kuten Kukkonen. Sitä paitsi, nimenomaan sarjakuvien puolella fantasiaa ei turhan paljon nähdä, ainakaan suomalaisilta tekijöiltä, joten onhan tämä siinä mielessä pikemminkin tervetullutta vaihtelua. Tasoltaan Voro kestää vertailun melkeinpä mihin tahansa kansainväliseen menestyssarjakuvaan, joten pakkohan sarjakuvaa on suositella.
Ainoa harmistuksen aihe on oikeastaan se, että suomalainen versio on ja pysyy harmaan sävyissä, siinä missä ainakin ranskankielinen versio on komeasti väritetty. Toivoa sopii, että värillinen painos olisi joku päivä mahdollista saada myös Suomen markkinoille. Toivon myös, että Kukkonen ei polttanut itseään loppuun tämän aivan massiivisen viimeisen osan parissa, vaan jaksaa jatkaa sarjakuvien parissa tulevaisuudessakin. Miehessä on selvästi potentiaalia vaikka mihin.
