”… kiire ja minun kirjani eivät ole saman päivän lapsia.”
Alastalon salissa on yksi Suomen kirjallisuuden peruskivistä, laatukirja vailla vertaa. Tuo teos onkin Volter Kilven (1874–1939) kymmenvuotisen työn, tuskan ja hiomisen tulos, mestarityö niin sisällöltään kuin omaperäiseltä kieleltään. Tuhatsivuinen kirja on Saaristosarjan aloitus, jota seurasivat itsenäisinä osina luettavat Pitäjän pienempiä ja Kirkolle.
Ennen Saaristosarjaa ilmestyneistä Kilven kirjoista ja elämästä on olemassa Vilho Suomen väitöskirja Nuori Volter Kilpi, Otava 1952. Olikin jo korkea aika perata Volter Kilven elämä ja koko tuotanto elämäkerraksi. Kattavasti tuon työn tekeekin Laura Kokko, joka aikaisemmin on koonnut Volter Kilven ja Hilja Vanhakartanon rakkauskirjeet valaisevaksi kirjaksi Volter ja Hilja – ”Ovat sanasi niinkuin valoa minulle”.
Kokko on paneutunut Kilven kimppuun yhtä intensiivisellä otteella kuin Kilpi kirjoihinsa. Niinpä elämäkerran lukeminen kerrankin on yhtä juhlaa. Volter Kilvestä tulee tuttu mies kaikkine sisäisine ja ulkoisine piirteineen, hyveineen ja paheineen. Vajeista päällimmäiseksi jää mieleen Volterin huonokuuloisuus ja paheista armoton tupakantupruttelu.
Lyhyesti: VK syntyi 1874 merikapteeni, retari David-isän ja Anna-äidin esikoispojaksi; syntyi Ericssonina, muutti oppikoulupoikana nimensä Kilveksi; ylioppilaaksi Turussa; maisteriksi Helsingissä; kaksi avioliittoa; kolme lasta; yliopiston kirjastonhoitajana Turussa; yhdentoista kirjan kirjoittaja, joka painotti kirjan rytmiä, sointia ja musikaalisuutta, ääneen lukemista sekä jokaisen hetken ikuisuutta.
Vaikka sanovat, ettei kirjailijan tuntemisella ole mitään väliä tämän teoksia lukiessa, sillä aivan muut kriteerit ovat kirjan arvoa määrittämässä, on lukijana nyt taas yhden askeleen helpompi ymmärtää Volter Kilven kirjojen sisältöä, kun on saanut Kokolta analyysiä miehen mielestä, elämästä ja kirjoista.
Syytä kuitenkin muistaa, mitä kirjailija Alastalon salissa kirjastaan lausui:
”— kirjani en ole minä, vaan se on ainoastaan kasvanut minusta.”
Siispä tuo muistaen: uudelle Kilpi-lukukierrokselle tästä – ja esiin esikoinen, jumalainen Batsheba!