Olavi Paavolainen oli merkittävä kulttuurihenkilö 1900-luvun Suomessa; hänen toisaalta hohdokas, toisaalta traaginen elämänsä kulki kirjailijaryhmä Tulenkantajien palvotusta prinssistä kohti 1960-luvun alun alkoholisoitunutta Yleisradion johtajaa. Hänen pääteoksenaan voidaan pitää vuonna 1946 ilmestynyttä kirjaa Synkkä yksinpuhelu, mutta 1930-luvulla hän julkaisi myös merkittäviä matkakirjoja: Kolmannen valtakunnan vieraana (1936), Lähtö ja loitsu (1937) ja Risti ja hakaristi (1938). Vuonna 1939, melkein talvisodan kynnyksellä, Paavolainen matkusti sitten myös Neuvostoliittoon. Kirjaa tästä matkasta ei koskaan tullut, mutta Ville Laamanen ja H. K. Riikonen ovat nyt koonneet käsillä olevan teoksen Paavolaisen jäämistöstä löytyneistä muistiinpanoista.
Paavolainen oli saanut tavallista pidemmän eli kolmen kuukauden viisumin Neuvostoliittoon, mikä lienee suurelta osin Hella Wuolijoen vaikutusta. Matkamiehellä oli koko ajan mukanaan eräänlainen esiliina- ja tulkkihenkilö, jolle Paavolainen osoittautui hankalaksi kaitsettavaksi: hän kulki omapäisen aikataulunsa mukaan, jäi mielellään katselemaan kiinnostavia nähtävyyksiä aivan liian hartaasti ja osasi myös itse auttavasti venäjää, mikä ei aina ollut toivottavaa.
Erinäiset kulttuurikohteet, arkkitehtuuri, taide sekä baletti ja kansantanssi olivat Paavolaiselle tärkeitä, ja hän kuvaili niitä laveasti henkevään ja eleganttiin tyyliinsä. Museoiksi muutetuissa kirkoissa hän kävi myös mielellään, vaikka suhtautuikin ortodoksisen kirkon oppeihin melko skeptisesti. Mutta varsinaista poliittisen näkemyksen jakamista kirjassa on todella vähän; kirjoittaja kuvailee kyllä neuvostojärjestelmän piirteitä, mutta pysyy mahdollisimman objektiivisena.
Kuten sanottu, painettua kirjaa näistä Paavolaisen muistiinpanoista ei tullut ennen kuin nyt; vuonna 1939 aika ajoi ohi neuvostokokemusten, kun talvisota ja jatkosota syttyivät. On kuitenkin tärkeää Paavolaisen kokonaiskuvan kannalta, että nämäkin tekstit on vihdoin julkaistu.