Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Onpa ruma kansi! Ja paljon otsikoita! Luetaan kuitenkin.
Tyler Hamiltonin ja Daniel Coylen kolmen nimikkeen kirjassa syvennytään kilpapyöräilyn maailmaa tärisyttäneeseen dopingskandaaliin. Partiopoikamainen urheilija Tyler Hamilton kertoo kuinka nousi kilpaurheilun huipulle ja voitti olympialaisten kultamitalin, mutta kärähti sittemmin kiellettyjen aineiden käytöstä. Daniel Coyle on kirjailija, joka on aikaisemmin kirjoittanut Lance Armstrongista kirjan. Myös Hamiltonin ja Coylen yhteisessä kirjassa Voittoja ja valheita käsitellään Armstrongia.
Tyler Hamilton ei urheilijan uransa alussa käyttänyt kiellettyjä aineita, mutta hänen mielensä muuttui, kun hän tajusi, ettei hän pääsisi huipulle ilman dopingia. Hamilton ymmärsi nopeasti muiden pyöräilijöiden puheista, ettei dopingin käyttö ollut poikkeuksellista. EPO oli julkinen salaisuus, josta tiedettiin mutta josta puhuttiin koodikielellä. ”Ajaminen ilman kemiallista apua oli ammattilaisajajien pääryhmässä niin harvinaista, että siitä kannatti mainita erikseen”, Hamilton muistelee.
Hamilton taisteli tuhat päivää puhtaana, vedellä ja leivällä, mutta sitten hän ei enää jaksanut kilpailla itseään, tiimiään ja luonnottoman vahvoja kilpatovereitaan vastaan ilman apukeinoja. Tiimin lääkäri antoi hänelle testosteronia, ja sen jälkeen dopingtestien kaihtamisesta tuli hänelle arkea. Jos testiin kuitenkin joutui, puhtaan tuloksen saaminen ei ollut vaikeaa. ”Jos oli huolellinen ja tarkkaavainen, pystyi douppaamaan ja olemaan 99-prosenttisesti varma, ettei jäänyt kiinni”, Hamilton sanoo ja luonnehtii testejä älykkyyskokeiksi.
Hamiltonin menestykseen vaikutti kiellettyjä aineita enemmän hänen luonteensa. Hamilton pyöräili usein läpi kivun ja uupumuksen pelkällä sisulla eteenpäin. Lukijaa kylmää. Se on vain pyöräilyä, eikä sitä pitäisi tehdä murtuma solisluussa tai hermovaurio selässä. Silti Hamilton jatkoi ja puri hampaansa piloille kivun vuoksi.
Voittoja ja valheita -kirjassa käsitellään myös Lance Armstrongia. Hamiltonille Armstrong oli ensin ystävä ja tiimikumppani, mutta myöhemmin hänestä tuli kaunaa kantava kilpailija. Hamiltonin ja Armstrongin ystävyys alkoi rakoilla, kun Hamilton menestyi paremmin kuin Armstrong. Hamilton suljettiin ensin pois Armstrongin sisäpiiristä, ja pian sen jälkeen Hamilton vaihtoi tallia. Hamilton kuvaa Armstrongin luonnetta suoraan ja rehellisesti, mutta ei julmasti.
Armstrong oli kilpaurheilija, joka ei halunnut mitään niin kovasti kuin voittaa. Armstrong jäi kiinni dopingista jo vuonna 1999, mutta Armstrongin kehnonlainen tekosyy ‒ kortisonivoide satulahiertymän hoitoon ‒ hyväksyttiin silti lajin hallintoelimessä. Hamilton koki Armstrongin usein käyttäytyvän kuin tämä olisi kuvitellut olevansa haavoittumaton, ja kirjan edetessä lukijakin huomaa, että Armstrongia suojeltiin monin tavoin. Armstrong käytti myös omaa asemaansa hyväkseen: hän ilmiantoi Hamiltonin lajin hallintoelimelle dopingin käytöstä. Kun Hamilton sai sen selville, hän vihdoin suuttui ja otti yhteen Armstrongin kanssa.
Erikoisena yksityiskohtana Hamilton kertoo kilpapyöräilyn eräästä tärkeimmästä säännöstä: ”Jos seisot, istuudu; jos istut, laskeudu makuulle; vältä portaita kuin ruttoa.” Kilpapyöräilijä, huippu-urheilija, alkoi muistuttaa huipulle noustuaan ”heikkoa vanhaa ukkoa”, jonka nivelet eivät enää kestäneet kävelemistä tai seisomista. Hamiltonin parisuhteessa ei tehty romanttisia kävelyretkiä rannalla, ja kun Hamilton oli laihdutuskuurilla, hempeät illallisetkin olivat yhtä lailla kiellettyjä.
Voittoja ja valheita ei ole paljastuskirja lajityypin tympeimmässä merkityksessä. Hamilton osaa kertoa kokemuksistaan sujuvasanaisesti ja alakuloisen humoristisesti. Pinnan alla kulkee silti jännite, koska lukija tietää katastrofista, jota kohti Hamilton polkee. Aivan kirjan lopussa Totuus vapauttaa -paasaus menee liiallisuuksiin, mutta sitä ennen Hamiltonin seurassa viihtyy hyvin.