Miksi tartuin tähän kirjaan; siihen oli kaksi syytä:
- Viski – jota lipittelin nuoruusvuosina niin, että miellyin nimenomaan skottiwiskiin ja kaikki muut maistuivat hirveälle. On sanottava, kuten kirjailija itse alkusanoissa, kuinka Chivas Regal ei viennyt makuhermoja millekään aromien vuoristoradalle, mutta muistoksi kalliin kankkusen siitä sai.
- Christian Rönnbacka – jonka kirjallisista tuotoksista olen nauttinut ennenkin, niin miksi en nytkin. Tuli vielä kirjan nimestä mieleen hänen veneilymatkansa Riskiretki, joten nimilläkin on oma viehätyksensä.
Kirjan aihe on kuitenkin viski ja nimenomaan Suomessa tislatut makujuomat. Esitellään kuusi paikkaa, joissa jalojuomaa tislataan ja millaisella antaumuksella. Kaikissa tislaamoissa on oma henki, joka on hyvä. Miten niissä tehdään viskiä, se on kunnia-asia.
Kirjaa lukiessa tuli esille ihan erilainen näkökulma viskiin ja sen tekijöihin. Siihen, ettei ihan kuka tahansa voi alkaa tislaamaan viskiä, joka on aivan eri asia kuin korpikuusen kyyneleet. Ihana intohimo siihen, mitä tekee, kantaa koko kirjan matkan. Viski esiintyy sellaisena kultaisena herkkuna, jota pitäisi osata nautiskella, ei ryypätä.
Viskiretki on hieno matka kaikkiin niihin kuuteen paikkaan, joissa tynnyreissä kypsyy hienoa ainetta. Upea kuvitus kertoo lisää ja tekee mieli itsekin päästä noihin paikkoihin. Mitä tästä kirjasta opin, niin jos tulen joskus nauttimaan suomalaista viskiä, nautin sen hitaasti ja arvokkaasti.