Virolla on vuonna 2019 vakava ongelma. Armas pohjoinen naapuri, joka on aina niin luotettavasti tuonut rahaa turismista riippuvaiselle maalle, näyttää yhtäkkiä vallan hyljänneen pienen heimoveljensä. Laskeviin matkustajamääriin on pakko löytää joku looginen ratkaisu ja niinpä joku neropatti tulee Visit Estoniassa muistaneeksi Antto Terraksen nimen. Kukapa olisi parempi ihminen mainostamaan maata kuin Virossa kasvanut ja syntynyt koomikko, joka ei ole koskaan käynyt Tallinnan ulkopuolella ja jolla on myös epäilyttävän vähän mitään hyvää sanottavaa virolaisista. Eipä silti, eivät virolaisetkaan kuulemma erityisesti pidä suomalaisista, kaiken maailman poroista ja tuulipukukansasta.
Tästä lähtökohdastahan ei voi tulla muuta kuin menestystarina ja niin Terras kiertelee ympäri ämpäri Viroa kuvaajan kanssa ja lopputuloksena on hupaisan hauskat 49 tuntia raakamateriaalia, joka ei nähtävästi koskaan näe päivänvaloa. Pieleen siis meni, mutta onneksi kokemuksistaan voi myös kirjoittaa kirjan. Viro (sensuroimaton) on hauska matkakertomus, joka kertoo tenhoavasti mitä kaikkea me suomalaiset oikein menetämmekään rakkaassa naapurimaassamme. On Laitse Rally Parkia ja moottorimuseota, unohtamatta tietysti sellaisia rakkaita klassikoita, kuten Pärnu ja Haapsalu. Siinä sivussa tulee myös selväksi, että virolaisilla pienpanimoilla on paikkansa Terraksen sydämessä, ja miksipä ei olisi, omastakin mielestäni pienpanimot ovat nykyään se oleellisin osa virolaista kokemusta.
Sinänsä Viro (sensuroimaton) ei tuo pöytään mitään erityisen uutta rutinoituneelle Viron matkailijalle, kirjassa käydyt paikat ovat enimmäkseen aika tuttuja ja turvallisia. Kirjan viehätys perustuukin enemmän siihen, miten se on kirjoitettu. Kevyellä otteella kirjoitettu humoristinen opas on oivallinen valinta vaikkapa laivamatkalle, sillä sen lukee varsin nopeasti ja lukemisen jälkeen on hyvät fiilikset taattu. Kirjaa voi suositella myös heille, jotka ovat saaneet tarpeekseen koko Virosta, ja ovat täysin vakuuttuneet siitä, että ei hemmetti enää koskaan! Kummallisesti kirjan luettua tulee nimittäin sellainen olo, että joskohan sitä kumminkin…