Rita Taylor: Virkkaajan opas : 200 vinkkiä

Virkkaajan opas

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Viime vuonna Gummerus julkaisi Rita Taylorin Neulojan opas -kirjan. Nyt on ilmestynyt saman tekijän Virkkaajan opas, joka on rakentunut samalla tavalla kuin neulontakirja eli kysymysten ja vastausten muotoon.

Kuten Taylorin neulontakirjakin tämä virkkausopas lähtee liikkeelle aivan alkutekijöistä: mitä virkkaus on, miten se eroaa neulomisesta, mitä tarvitaan alkuun pääsemiseksi. Tästä edetään kahteentoista eri lukuun. Esitetään perussilmukat ja niiden muunnelmat sekä kavennukset ja lisäykset; lopuksi annetaan lyhyet ohjeet töiden viimeistelystä ja huollosta.

Suurin osa ohjeista vaikuttaa ihan järkeenkäyviltä – itse en tosin uskaltaisi pitää liekkiä langanpään lähellä selvittääkseni onko kyse luonnonkuituisesta vai synteettisestä langasta, mutta ehkä olen vain liian arka…

Termien suomentaminen on onnistunut varsin hyvin; ”klusteri”-sana ehkä tuntui hieman oudolta, kun on tottunut vanhojen kirjojen ”suippopäisiin pylväsryhmiin”, mutta yleensä ongelmia ei ollut. Kuvat ovat melko hyviä ja selkeitä, mutta joissain tapauksissa olisi piirroskuva saattanut olla valokuvaa helpompi hahmottaa.

Ainakin virkkauksen aloittelijoille tästä kirjasta on paljon iloa, tottuneemmalle se saattaa tuntua hiukan itsestäänselvyyksien toistolta.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...