Cara Hunter: Vimma

Vimma

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Dekkaristi Cara Hunter nousi julkisuuteen Jäljettömiin-teoksesta alkaneella Adam Fawley -dekkarisarjallaan. Sarjan neljäs osa Vimma käynnistyy, kun teini-ikäinen Faith kaapataan ja pahoinpidellään. Tekijä kuulee kuitenkin sireenit ja jättää teon kesken. Faith palaa kotiinsa eikä halua nostaa syytteitä. Sama tekijä vaikuttaa olevan takana toisessakin kaappaustapauksessa ja etsivä Adam Fawleyn on lähdettävä ratkaisemaan tätä tapausketjua, jolla tuntuu olevan vielä aikaisempi esikuva 20 vuoden takaa.

Hunter on sijoittanut kirjansa omalle kotiseudulleen. Se asiantuntemus näkyy ja kirjan ympäristöt tuntuvat realistisilta. Hän kuvaa hyvin myös rikkinäisiä perheitä ja ihmissuhteita. Itse juoniketju ei ole aivan yksinkertaisimmasta päästä ja pitää lukijan mielenkiintoa yllä hyvin.

Kirja käyttää myös ajankohtaisia aiheita siten, etteivät teemat tunnu päälleliimatuilta. Poliisityöskentely kirjassa ei myöskään ole täysin yksilötyötä. Se on hyvä, sillä yksin kaiken ratkova sankari syö kirjan uskottavuutta.

Cara Hunterin Vimma on pätevä dekkari. Siihen voi tarttua, vaikka ei olisikaan sarjan aikaisempia osia lukenut.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...