Lumi Karmitsa: Villit vanttuut & vallattomat villasukat

Villit vanttuut ja vallattomat villasukat

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Villasukkien ja lapasten neulominen on nyt suosittua, ja Facebookin ja käsityöblogien värikkäät kuvat kertovat samaa. Lumi Karmitsan uudet kirjoneulemallit ovat jo muodostuneet hyvin suosituiksi. Karmitsa kertoo kirjansa esipuheessa, miten monet intohimoiset käsityöharrastajat ovat – aivan turhaan – pelänneet kirjoneuleita, kun taas hän itse vain sai päähänsä neuloa ystävälleen kirjoneulelapaset: ”Miksen muka minä, kun muutkin?” Itse asiassa oma kirjoneuleharrastukseni syntyi hyvin samoissa merkeissä, kun aloin 11-vuotiaana kansakoulun käsityötunnilla neulomaan kansanomaisen mallin mukaisia kirjoneulelapasia tietämättä yhtään, että tämä on vaikeaa. Ja hyvät tumput niistä tulikin, mitä nyt pienelle neulojalle tuli sen verran hoppu saada työ valmiiksi, että peukalot jäivät pieniksi nysiksi.

Karmitsan mallit eivät sitten perustukaan mihinkään kansanomaisiin kuvioihin, vaan mielikuvitusta on käytetty reippaasti, samoin värejä. On ihanan kirjavat Buddha-lapaset, joissa käden päällä hymyilee tutunomainen pulska hahmo, ja niiden vastapainoksi sitten yhtä hymyilevät Tsiisus-vanttuut, joiden iloinen Jeesus ei varmaankaan tuomitse ketään kadotukseen mutta joiden lahjoittamista kaikkein perinteisimmille uskoville voisin kuitenkin harkita.

Eläinhahmoja on paljon, ja erityisesti kissaeläimet tuntuvat olevan Karmitsan mieleen. Kissoja löytyy sekä sukkina että lapasina, paria koirarotua myös. Lisäksi on pari kaunista kukkamallia, joista varsinkin vähän enemmän kokemusta vaativa Kartanon ruusut -malli on suorastaan silmiä hivelevä. Eikä sovi myöskään sivuuttaa humoristisia pääkalloja ja luurankoja, joista voisi kuvitella löytyvän sopivia malleja miesväellekin.

On ilahduttavaa, että neuleet on toteutettu suomalaisille tutuilla langoilla; Novitan lisäksi on käytetty muun muassa Gjestalin Maijaa ja Dropsin tuttuja sukkalankoja, jotka ainakin nettikauppojen kautta ovat kaikkien saavutettavissa eivätkä hinnat päätä huimaa.

Ihastuttava kirja siis kaiken kaikkiaan, ja toivoa sopii, että Karmitsa jatkaa neulekirjojen julkaisemista.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 293 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...