Lumi Karmitsa: Villit vanttuut & vallattomat villasukat 3

Villit vanttuut & Vallattomat villasukat 3

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Lumi Karmitsa iskee jälleen! Taas hän on julkaissut tuhdin kokoelman lähinnä eläimistä innoituksensa saaneita kirjoneulemalleja lapasiin ja sukkiin. Tekijä mainitsee esipuheessa, että kirjaan on haettu uutta tyyliä valokuvaajan ja valokuvamallien vaihtamisella; tämä ei minusta nyt kovin paljon lukijalle välity, mutta tärkeältä tuntuu alun tekniikkaosio, jossa on ehkä vielä aiempaakin perusteellisemmin neuvottu kirjoneuleen teon hienouksia sekä tapoja saada lopputuloksesta mahdollisimman siisti. 

Itse neuleiden tyyli on kuitenkin sitä taattua Karmitsaa, joka saattaa hieman jakaa mielipiteitä neulojien keskuudessa: käsittääkseni hänen räväkkä tyylinsä ei miellytä ihan kaikkia. Olen kuitenkin ehtinyt jo näkemään sosiaalisessa mediassa tämänkin kirjan mallien perusteella toteutettuja neuleita, joten kyllä hänellä varmasti ystävänsäkin on. Itse suhtaudun hieman kaksijakoisesti: lienen kirjoneuleissa sen verran konservatiivinen neuloja, että ainaiset pääkallot vähän kyllästyttävät, ja tällä kertaa mukaan päässeet tuuheatukkaiset pelletkin näyttävät turhan levottomilta.

Mukana on kuitenkin monta minunkin silmääni hivelevää mallia, ja osittain syy tähän on kuvioiden ja niissä käytettyjen värien harmonia. Sekä kannen tyylikkäät kukkapolvisukat että vaikkapa Taikakettutumput lukeutuvat niihin; molemmissa onkin käytetty ihanaa Filcolana Arwetta Classic -lankaa, jonka värikartta on uskomaton. Kirjan loppupuolen söpöt pikkuiset kauriit ihan katsovat minuun ja anovat päästä lapsenlasteni jalkoihin. Kyllä tämä kirja kaikesta huolimatta ansaitsee paikan käsityöhyllyssäni.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...