Tässäpä on vaikuttava esseekokoelma luontokysymyksistä. Riikka Kaihovaara esittelee omaperäistä ajattelua, jolla on toki esikuvansa ja edeltäjänsä, mutta joka on minulle suurelta osin uutta ja vierasta, mutta samalla hyvin mielenkiintoista.
Kaihovaara pohdiskelee esseissään monenlaisia aiheita. Onko luonto hyvä ja hellä vai julma ja välinpitämätön? Miten hyvä ja paha asettuvat suhteessa luontoon? Entä rumuus ja kauneus? Näkymä Kolilta on kaunis, mutta samalla nykyään täydellinen kulissi. Onko kliseisiin kuviin vangittu kaunis, villi luonto parempi totuus kuin ruma, vähän epämiellyttävä ryteikkö?
Kansallispuistot herättävät kysymyksiä ennallistamisesta. Mikä on, tarkallaan ottaen, se entinen, mihin luontoa pitäisi palauttaa? Miten luontoa voidaan villiinnyttää, rewild, niin että se palaa entiselleen? Onko ympäristönsuojelija lopulta vain yhdenlainen riistanhoitaja? Suolistobakteereitakin ja ylipäänsä ihmisten suhdetta mikrobeihin ja hygieniaan käsitellään yhden erittäin kiinnostavan tekstin verran (Puhtaus ja vaara mainitaan taas kerran – minun pitäisi tosiaankin lukea se, koska siihen viitataan edelleen jatkuvasti joka paikassa).
Kaihovaara käsittelee myös alkuperäiskansojen olemusta romanttisista essentialisoivista näkemyksistä poliittisten liikkeiden retoriikkaan. Ajatus siitä, että alkuperäiskansatkaan eivät aina osanneet elää luonnon kanssa niin täydellisessä sovussa on minulle tuttu jo Jared Diamondin Romahduksesta, tässä sitäkin käsitellään.
Antroposeenin käsite saa Kaihovaaralta kyytiä: hän on valmis myöntämään, että ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on tehnyt maailmassa rumaa jälkeä, mutta että ihminen olisi luonnon herra? Ei. Kaihovaara on valmis tuomitsemaan ihmisen ajan maailmassa silmänräpäyksen mittaiseksi välivaiheeksi geologisten aikakausien välillä. Lopuksi pohditaan vielä villejä ihmisiä, uusprimitivismiä ja paluuta luontoon – onko se romanttista haihattelua vai lopullista vapautta?
Villi ihminen ja muita luontokappaleita on innostava esseekokoelma, joka on täynnä hyviä oivalluksia, kiinnostavia ajatuksia ja asioita, joista olla sopivasti eri mieltä. Tällä saa ravisteltua ajatuksiaan luonnon suhteen todella herkullisella tavalla.