Lee Esselström, Tanja Majava, Eva-Maria Oksman ja muut: Villasukkia Strömsöstä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kaikkihan me tunnemme sanonnan, jonka mukaan asiat eivät suju kuin Strömsössä. Tämä kirja puolestaan kertoo sellaisista villasukkaprojekteista, jotka ovat kirjaimellisesti menneet kuin Strömsössä: ohjelman juontajan Lee Esselströmin johdolla yleisöltä pyydettiin neulemalleja, jotka kuvastaisivat ja edustaisivat 100-vuotiasta Suomea.

Kirja sisältää 18 kirjoneuleista villasukkamallia ohjeineen. Niistä löytyy suomalaisen maiseman kauneimpia elementtejä: on vesistöjä, joutsenia, lunta, metsää marjoineen. Lisäksi mukana on Suomi 100-setti, jossa on joutsenkuvioidut sukat, ranteenlämmittimet ja tuubihuivi.

Kirjan ohjeet ovat hyvin seikkaperäisiä ja mallit selkeitä, joten uskoisin aloittelevankin kirjoneulojan selviytyvän niistä, joskin joissakin malleissa on melko pitkiä lankajuoksuja, joiden pitäminen tarpeeksi löysinä vaatii jonkin verran taitoa ja kärsivällisyyttä. Jotkut malleista olivat ehkä vähän liian riemunkirjavia minun makuuni, mutta esimerkiksi Anna Kaisa Piispasen suunnittelemat Marikko ja Huvila sekä Leppävirran kansallispuvun värejä heijasteleva Leppis näyttivät omiin silmiini hyvinkin toteuttamis- ja käyttökelpoisilta. – Lisäksi kirjan malleja neuloessaan oppii myös erilaisia kantapäitä ja kärkiä, mikä on tietysti aina plussaa.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...