Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kuurous tavataan yhteiskunnassa nähdä yksipuolisesti vain ja ainoastaan puutteena, vammana. Kuinkas muutenkaan, eihän sitä käy kieltäminen, että kuurolta kirjaimellisesti puuttuu yksi aisti. Kuurona syntynyt Juhana Salonen kuitenkin näyttää, että asian voi nähdä toisellakin tavalla.
Salonen itse oli lapsena sillä tavalla ”onnekas”, että hän oppi puhumaan suomen kieltä aika lailla täydellisesti. Hänestä ei siis ulkoapäin välttämättä nähnyt, että hän on kuuro ensinnäkään. Ensi silmäyksellä tätä voisi pitää jonkinlaisena suurena onnistumisena, Salonenhan oppi puhumaan äidinkieltään, eikä hänen tarvinnut kovinkaan syvällisesti oppia viittomakieltä.
Tästä seurasi teini-iässä kuitenkin odottamattomia ongelmia, joista oli hyvin vaikea päästä yli ja mihin tämän kirjan sisältö monella tavalla kiteytyy. Salonen nimittäin osasi puhua suomea, mistä ihmiset totta kai olettivat hänen myös ymmärtävän suomea. Teini-iässä puheenaiheet muuttuivat kuitenkin yhä monimutkaisemmiksi, ja huuliltaluku vastaavasti yhä haastavammaksi. Toisaalta toisiin kuuroihin oli vaikea ottaa kontaktia, kun viittomakieli ei ollut kunnolla hallussa.
Kaikille teineille on varmasti tuttu tunne, että ei tule ymmärretyksi, mutta Saloselle ongelma oli aika lailla kirjaimellinen. Tästä pisteestä tie voi olla vain ylöspäin, ja näin alkoi identiteetin rakentaminen, jossa kuuroutta ei tarvinnut yrittää peitellä tai selitellä ja luontevin ilmaisukeino oli viittomakieli. Ujosta pojasta, joka yritti kaikin tavoin olla tuomatta kuurouttaan esille, ja joka vältteli edes viittomakielen opettelemista, kasvoi lopulta nuori mies, joka kouluttautui viittomakielen opettajaksi.
Mielenkiintoista on, että viittomakieleen kuitenkin edelleen suhtaudutaan kouluopetuksessa nihkeästi. Sen voi valita valinnaisena aineena tai lyhyenä oppimääränä mutta ei äidinkielenä, mikä tarkoittaa sitä, että viittomakieltä voi opiskella kuurojen koulussakin vain muutaman viikkotunnin verran. Viittomakielen opetusta on syystä tai toisesta pidetty perinteisesti lapselle haitallisena, vaikka kaikki tutkimukset päinvastoin puoltavat monikielisyyden etuja. Miksi ihmeessä näin on, sitä Salonenkin voi vain ihmetellä.
Saloselle viittomakielen kautta aukenee lopulta tie kunnolliseen itseilmaisuun ja ennen kaikkea yhteisöön, jossa kommunikaatio on vaivatonta. Kuurojen yhteisön solidaarisuus, tiiviys ja jopa maailmankansalaisuus tuli itselleni yllätyksenä. Kuuroilla on nimittäin muutamia etuja puolellaan, joista yksi on kansainväliset viittomat, joiden avulla kontakti vierasmaalaisiin syntyy huomattavasti helpommin kuin kuulevilla ihmisillä. Jäin miettimään puhutaanko tässä Gesuntosta, joka on verrattavissa puhuttujen kielten esperantoon, vai joistakin muista viittomista. Joka tapauksessa mielenkiintoista yhtä kaikki.
On varmasti aivan totta, että kuurojen maailma on kuuleville niin vieras, että siihen on vaikea suhtautua muuten, kuin että kuuroilta puuttuu jotain, mitä kaikilla muilla ihmisillä on. Jos Viiton : olen olemassa jotain osoittaa niin sen, että kuurous ei ole mikään tuomio, vaan sen kautta voi myös saavuttaa kokemuksia ja asioita, joista kuulevalla ei ole mitään kokemusta. Itseäni jäi erityisesti kiinnostamaan viittomakielinen runous; voin kuvitella, että viittomien myötä runouteen todella avautuu uusia nyansseja.
Kirjan esipuheessa Salonen kirjoittaa, että hän haluaa herättää lukijat, joille kuurojen kulttuuri ja viittomakieli ovat vieraita ja tässä kirja kyllä onnistuu erinomaisesti. Kirja pysyy kuitenkin aika voimakkaasti henkilökohtaisessa näkökulmassa ja vaikka Salonen valottaa viittomakieltä myös tieteellisestä näkökulmasta, olisi ollut mielenkiintoista, jos kirjaan olisi hieman tuotu myös historiallista näkökulmaa. Esimerkiksi oralismi on käsittääkseni ollut opetusmetodina hyvin vahingollinen kuuroille ja oletan, että se on edelleen vastuussa siitä, että viittomakieleen ei panosteta kuurojen opetuksessa tarpeeksi, siitä huolimatta että Wikipedia väittää käytännön loppuneen Suomessa jo 1970-luvulla?
Viiton – olen olemassa on joka tapauksessa oikein mielenkiintoinen sukellus erilaiseen kokemusmaailmaan ja kulttuuriin ja kirjaa voi lämpimästi suositella, vaikka aihe tuntuisikin vieraalta.