Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Lienee parasta kertoa heti näin alussa, että tämä kirja ei ehkä sovi niille, joille lapsiin kohdistuvat henkirikokset ovat ylivoimaista luettavaa. Jungstedt kuvaa kyllä vaikean aiheen melko hyvällä pieteetillä käyttämättä turhia väkivallan kuvauksia, mutta tiedän, että toisille tämä aihepiiri on vaikeampaa sulattaa kuin joillekin muille. Onneksi romaanissa on paljon muutakin.
Kaksi parhaassa pikkupoikien seikkailuiässä olevaa tukholmalaisnassikkaa, Markus ja Elias, viettävät perheineen syyslomaa Gotlannissa. Vanhemmat lähtevät eräänä iltana omiin menoihinsa ja pojat jäävät isosiskon huostaan. Valitettavasti vain Miranda-siskonkin tanssijalkaa vipattaa, ja hän menee kavereidensa luo vannottaen poikia olemaan ihmisiksi. Näin ei tietenkään käy, poikaparat katoavat kuin tuhka tuuleen, ja valitettavasti heidän ruumiinsa löytyvät jonkin ajan päästä. Koska dekkarista on kysymys, on molempien kohdalla tapahtunut henkirikos.
Komisario Anders Knutas alaisineen alkaa tutkia juttua, mutta vakavasti epäiltyjä ei tunnu oikein olevan; se ainoakin joudutaan päästämään vapaaksi todisteiden puutteessa. Anders alkaa jo muistella vuosia sitten tapahtunutta brittiläisen Madeleinen katoamista ja henkirikosta, jossa pieni tyttö oli kadonnut vanhempien ollessa juhlimassa. Voisivatko omat vanhemmat olla kenties syyllisiä tällaisiin hirmutekoihin; ainakin erikoiseen salaseuraan kuuluva Markuksen isä tuntuu vähän epäilyttävältä. Tämä tie ei kuitenkaan johda mihinkään ratkaisuun.
Kahden pienen pojan surma saa kaikenkokeneet poliisitkin hiljaisiksi, jopa Anders tulee tuprutelleeksi iänikuista piippuaan työhuoneensa ikkunan ääressä. Sitten tapahtuu toinen surmatyö, näennäisesti hyvin erilainen. Miten keski-ikäinen museon työntekijä Elvira voisi liittyä poikiin? Mutta niin tietysti tapahtuu, kun kirjassa päästään loppumetreille asti.
Vaikeasta aiheestaan huolimatta Jungstedtin uusin kirja on sujuvaa luettavaa edellisten tapaan. Kuten kirjan suojapaperista käy ilmi, sen yhtenä juonikuviona ovat Andersin ja Karinin parisuhteen kuohut, ja ne on käsitelty uskottavasti, olkoonkin että loppuratkaisu on kovin arvattavan ja sovinnaisen tuntuinen. Mutta kyllähän tämän kirjailijan teoksia mielellään lukee ja samalla odottaa päähenkilöiden kehitystä. Lisäksi tämä Gotlanti-sarja on kaikesta pitkittymisestään huolimatta pysynyt aika laadukkaana; kirjailijan harharetkenä pidettävä koukkaus Kanarialle (Tummempi taivas, Luvattu maa) ei ollut ollenkaan niin kiinnostava. Nähtävästi Gotlanti on jotenkin luonnostaan sopiva murhien paikaksi, minkä sekä Jungstedt että Anna Jansson ovat kirjoissaan osoittaneet.
