Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Bernie Chowdhuryn Viimeinen sukellus kertoo samaan aikaan sekä syväsukelluksen historiasta että Chowdhuryn ja hänen ystävänsä elämästä harrastuksen parissa.
En ole koskaan harrastanut sukellusta, saatikka laitesukellusta, enkä aiokaan. Mutta kävellessäni kirjastoon päähäni ilmestyi idea, että luen kirjan sukelluksesta. Ehkä mielikuva tuli, kun luin keväällä Bill Brysonin kirjan Lyhyt historia lähes kaikesta, jossa mainittiin syväsukelluksen teknologisesta kehityksestä. Googlasin sitten ”sukeltajan muistelmat”, koska en halunnut lukea jotain sukeltamisen opasta tai historiaa, vaan halusin tietää, miltä sukeltaminen tuntuu. Tämä kirja oli ensimmäinen, joka ilmestyi hakutuloksiin ja otin sen luettavaksi.
Viimeinen sukellus oli kyllä lukemisen arvoinen. Sen lisäksi, että tämä on sukeltajan muistelmat, tässä myöskin kerrotaan lajin historiasta, käytännöistä ja teknologisesta kehityksestä hyvinkin yksityiskohtaisesti ja yleistajuisesti. Elämäkerta-aspekti antaa kirjalle tunnetta, joka saa lukijan välittämään kirjailijasta ja tämän kumppaneista, jotka altistuivat jatkuvasti vaaroille. Kirja etenee kuin romaani, vaikka onkin tietokirja.
En tiennyt syväsukelluksesta muuta kuin sen, että sukeltajat sukeltavat uponneisiin hylkyihin ja koralliriutoille ja että laji on vaarallinen meren syvyyden aiheuttaman musertavan paineen takia. Kirjassa ei kaunistella sukellusta, vaan kerrotaan, että ihmisiä kuolee mitä hirvittävimmillä tavoilla, jotka melkein aina liittyvät epäonneen ja sukeltajan omaan typeryyteen. Koska kirjailija itse on sukeltaja, kirjasta välittyy erinomaisesti, miksi ihmiset tätä jännittävää lajia harrastavat vaaroista huolimatta tai niiden takia.
Viimeinen sukellus ei kerro vain Chowdhuryn elämästä syväsukeltajana, vaan kahden ystävän Chris ja Chrissy Rousen (isä ja poika) elämistä, jotka päättyvät traagisesti syväsukelluksen parissa. Kirjassa seurataan isän ja pojan elämää nuoruudesta heidän ikävään loppuunsa asti.
Kirjassa sukelletaan pimeisiin merenalaisiin luolastoihin, joissa pimeät onkalot houkuttelevat ihmisiä tutkimaan, mitä niiden sisällä on, tai tutkimaan meren alla olevia laivojen tai sukellusveneiden hylkyjä, jotka sisältävät mahdollisesti unohdettuja aarteita. Kirjassa välittyy todella hyvin pimeän luolan tai laivanhylyn aukon seireeninkutsu, joka saa sukeltajan unohtamaan, että on veden alla rajallisella hapella. Tutkimisen halu voi viedä kaiken ajan tajun ja se tekee lajista todella jännittävän, mystisen ja vaarallisen.
Tässä onkin kirjan veto. Vaikka kirjailija selostaa pikkutarkasti miljoonat asiat, jotka voivat mennä syväsukelluksessa pieleen ja miten ne ovat menneet kohtalokkaasti pieleen monilla kerroilla, syväsukelluksen seikkailunhalu ja vaikeuksien ylittäminen tekevät lajista kiehtovan.
Lukiessani tätä kirjaa tunsin kauhua niistä lukemattomista tavoista, joilla ihminen voi kuolla meressä (joista hukkuminen on se mukavin tapa kuolla), mutta silti teki mieli itsekin kokeilla! Ehkä tässä on samaa vetoa kuin sotakirjoissa, joissa vaaroja on vielä enemmän, mutta silti moni meistä kuvittelee joskus, miten jännittävää olisi itsekin taistella rintamalla.
Kirjasta oppii aika paljon syväsukeltamisesta. Miten erilaisia laitteita ja kaasuseoksia pitää käyttää? Miten sukeltajan psykologia toimii? Miksi joku haluaisi sukeltaa uponneeseen laivaan tai ängetä itsensä merenalaiseen luolastoon? Miten laji on kehittynyt historiansa aikana? Minkälaiset ihmiset harrastavat syväsukellusta? Kirja vastaa kaikkiin näihin kysymyksiin ja esittelee hyvin tunneperäisesti ja yksityiskohtaisesti lajin sisäisen kulttuurin, joka on omalaatuista sekoitusta tiedettä ja militaristista machoilua.
Suurin vaara, jonka syväsukeltaja voi saada on sukeltajantauti. Vaikka tiesin sukeltajantaudin liittyvän meren ja ilmakehän paineenvaihelusta, en tiennyt miten siihen sairastutaan tai että siihen voi kuolla. Tässä kirjassa se kuvataan hirvittävän yksityiskohtaisesti. Sukeltajantautiin kuoleminen on pahinta, mitä ihminen voi kärsiä sukelluksessa. Koska kirja on elämäkerran muodossa, alat välittää siinä esiintyvistä ihmisistä, vaikka tiedät monien kohtalon jo etukäteen. Kun he sitten kuolevat, se on paljon dramaattisempaa tunteiden tasolla, kuin jos vain kuvattaisiin tuntemattoman yksilön kuolema.
Siis todella jännittävää lukemista, joka innostaa lukijaa kokeilemaan itsekin sukeltamista, kaikista vaaroista huolimatta.