Jo Janne Lehtisen kansikuva olisi kertonut kaiken, jos oli ollut malttia tarkemmin kantta katsella. Vaan kun näytti niin harvinaisen tyhjältä, jäi. Nerokas kansi yksinkertaisuudessaan: niin paljon tyhjää aseen ympärillä. Mikä symboliikka!
Hirvittävän paljon tyhjää ja mitätöntä eläjää ympärillä on myös lukiopoika Franzilla, filosofoijalla, joka ei mahdu tähän maailmaan, tai siis oikeastaan muut eivät mahdu hänen maailmaansa. On aika räjäyttää liiat pois.
Luodaan uusi Tosiajattelu-filosofia sekä hankitaan Glock 17 -pistooli, sellainen jota armeija, poliisi ja huumekartellit käyttävät. Nolataan vanhemmat, ovelta kurkkivalle isälle päin naamaa läsäytetään esitelmän aihe: – Teksti pohtii vanhempieni itserakkautta ja piittaamattomuutta.
So.
Tutkimuskysymykseni kuuluu: millä oikeudella eräät kaksi idioottia synnyttivät minut tähän helvettiin?
Tosiajatteluun kuuluvat olemisen syvätaso, elämän falsifikaatio, rakkauden ristiriitaisuus sekä luonnonvalinta. Noista kulmakivistä on muodostuva Tosiajattelun Uusi Filosofia, jossa heikkojen osana on eliminoitua; tosi harva on rautaa – ja vain heillä on oikeus jäädä. Tarvitaan UUSI RAKKAUS – suurella.
Filosofi Pärttyli Rinne (s. 1979) kirjoittaa vahvan esikoisen, melkeinpä pystyy todistamaan kirjan nimen oikeaksi: Viimeinen sana. Sama nuoruuden vimma leimahtaa liekkeihin ja pohjamutiin koko maailman ollessa edessä tai juuri parhaillaan koettavana – se sama joka noilla saksalaisilla Goethen Werthereillä aikoinaan.
’Sturmia und drangia’ kiihkeimmillään on Rinteen teksti, jossa kaverukset vääjäämättömästi kulkevat kohti tuhon tietä. Ja aimo annos nietzscheläisyyttä myös.
Kyllä se omaan opinahjoon viittaa alusta alkaen, se hävityksen kauhistus.
Puistattava kertomus. Lukekoon ken luulee kestävänsä.