Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Aika harvassa ovat ne dekkarisarjat, joita olen jaksanut seurata kovin pitkään, jollei oteta lukuun nuoruuden kiihkeitä Agatha Christie -maratoneja, ja etenkin tämä asiantila on koskenut kotimaista tuotantoa. Jostain syystä olen kuitenkin antanut kerta toisensa jälkeen mahdollisuuden Eija Piekkarin Kristiina Elo -sarjalle enkä ole juurikaan joutunut pettymään.
Villähden kylästä on löydetty kuolleena Sauli Ylimaa, työtön ja erakoitunut ja alkoholisoitunut mies – kas kun on muuten laitettu presidentillinen etunimi vanhalle juopolle! No siitä viis, kuolemansyyksi todetaan myrkytys, Viru Valge -pulloon lisätty tuulilasinpesuneste. Itsemurhateoriaan ei oikein jakseta uskoa, mutta murhakin tuntuu kaukaa haetulta, sillä kaikesta huolimatta Ylimaa oli vallan harmiton tyyppi. Entä mitä sitten, kun virolaisen viinan ja lasinpesunesteen cocktailiin kuolee toinenkin henkilö? Onko kyseessä sarjamurhaaja, tuo kotimaan oloissa perin harvinainen tyyppi?
Krisse Elo työtovereineen tutkii asiaa, ja pian selvitetäänkin, miten Viru Valget ovat Suomeen tulleet, mutta se ei vielä vie heitä lähemmäksi arvoituksen ratkaisua. Lisäksi Krissellä on ongelma muutenkin: uusi esimies Savukka suhtautuu häneen melko sopimattomalla tavalla, lähes häirinnällä. Savukka palaa kivenkovaan hänen ja Krissen nuoruudensuhteeseen ja yrittää kaikella lailla puhaltaa tulta hiillokseen tai Krissen osalta jo sammuneeseen nuotioon. Eikä Savukka esihenkilönäkään ole entisen eläköityneen pomon veroinen.
Kirjan juoni oli mukavasti polveileva ja lopussa ihan jännittäväkin. On kiva lukea Krisse Elosta ja hänen uskottavasta persoonallisuudestaan, sillä hänen hahmossaan kirjailija on todella onnistunut: Krisse on ponteva mutta tunteva ja hänen kuvauksensa on huomattavasti kasvanut ja kehittynyt sarjan kuluessa, onhan Viimeinen malja jo viidestoista osa Krissen tutkimuksia.
Mitään kovin voimakkaasti ärsyttävää en kirjasta löytänyt, paitsi ne ihan tavalliset ja ennenkin mainitut asiat: jos Krisse on elävästi kuvattu, hänen miehensä Aksu ja homoystävä Samppa ovat aika lailla paperinukkemaisia hahmoja, joilla ei tunnu olevan koskaan muuta tekemistä kuin kokkailla sulassa sovussa ruokaa aina töissä olevalle Krisselle. Lisäksi tekstiin mahtui muutama harmittava kielivirhe, mutta kokonaisuutena Viimeinen malja oli koko sarjan tapaan viihdyttävää luettavaa.
